torstai 31. joulukuuta 2015

Uuden vuoden kynnyksellä




Näin uuden vuoden kynnyksellä ihmisen ajatukset viivähtävät menneessä vuodessa. Tästä vuodesta voin sanoa, ettei mitään varsinaista pahaa tapahtunut, aika hiljaiseloa vain...tosi onnellinen saa olla kuitenkin siitä, että mitään peruutamatonta ei ole tapahtunut, kaikki ollaan elossa ja suurin piirtein terveenä.
Ensi vuodelle olen lukenut ennustuksia, jotka eivät hyvää lupaa, mutta toisaalta kaikkihan on Luojan kädessä! Ei meidän tarvitse pelolla aloittaa vuotta, vaan kun käsi on Isän kädessä, niin turvallisin mielin aloitamme tämänkin vuoden.



Ja kaiken maailman ennustuksista voimme niiden paikkansa pitävyyden nähdä vasta kun ensi vuosi on päättynyt, miten maailma makaa silloin...Siispä siunauksellista alkavaa vuotta ja niinkuin vanhassa virressä sanotaan: "oi jos vuosi alkava oisi Luojan siunaama!" Amen, sanon tuohon :)

lauantai 19. joulukuuta 2015

Muisteluita




Kun olin nuori/teini enoni oli tilannut äidille Hyvä Sanoma lehden, joka muuten sivumennen sanottuna oli sellainen pieni lehti silloin. Sellainen vihkon kokoinen. Luin itsekin siitä uskoontulo-kertomuksia ja hengellisiä runoja, joita siellä oli joskus.Varsinkin jos olin yksin kotona.
(Äitinihän oli kyllä uskova, mutta ei ehkä siihen aikaan niin "uskossa" kuin helluntalainen enoni, siksikö lie enoni äidille sen tilannut).




Nyt viimeksi kun laitoin oman runoni tänne, niin sen jälkeen tuli illalla mieleen runo, jonka olin silloin teininä lukenut Hyvä Sanomasta.
Ajattelin nyt laittaa sen tännekin, tosin en muista sitä enää kokonaan...





....minut hän juuritti synnin suosta
istutti maahan hyvään.
Kasteli, hoivasi rakkaudella,
juureni kaivoi syvään.


Jumalan kukkanen maailmassa,
ah jos mä olla voisin.
Ahdistettuja autteleisin
ja suruihin iloa toisin.



Tuo runo jotenkin kosketti lapsen uskossa olevan teinin sydäntä ja ajattelin, että haluaisin sellaiseksi ihmiseksi.
Kuka lie kirjoittanut tuon runon...se oli joskus 70-luvulla.
Mutta kauas, niin kauas olen tuosta runon "tavoitteesta" jäänyt.




Ei minusta Laupiaaksi samarialaiseksi olisi, vaikka siitä viimeksi kirjoitin. Mutta jos/kun ei pysty itse auttamaan jotakin ihmistä, niin aina voi muistaa rukouksin häntä.

Tänään tapahtui kummallinen asia, minulle tuli viesti tietokoneeseen. Se oli tuttavalta, niin avasin sen ja siinä oli linkki. Ei mitään selitystä, niin avasin linkin....ja se meni seksisivuille!! Inhottavaa!
Ajattelin onko sielunvihollinen aktivoitunut, kun perustin tämän hengellisen blogin. Onneksi voi pyytää Veren suojaa.



Mutta teille rauhallista yötä <3


"Älä pelkää sinä pieni lauma, sillä teidän Isänne on hyväksi nähnyt antaa teille valtakunnan." Luuk.12:32 (Raamattu kansalle käännös).

torstai 17. joulukuuta 2015

Särkyneiden majatalo


Viime yönä mulle tuli mieleen,että haluaisin kirjoittaa särkyneiden majatalosta eli seurakunnasta. Luukkaan evankeliumissahan kerrotaan laupiaasta samarialaisesta ( Luuk.10: 25-37).
Muistattehan kertomuksen, kuinka rosvot löivät miehen haavoille ja jättivät hänet makaamaan tiepuoleen. Niin sielunvihollinenkin haluaa saada hmiset "lyödyiksi" ja mieluiten hengellisesti kuolleiksi ja ehkä fyysisestikin, sanoohan Raamattu , että hän on tullut vain tappamaan ja tuhoamaan. (Joh. 10:10).
Näitä vihollisen lyömiä (ja myös hengellisesti kuolleita) me tapaamme joka päivä.




Pekka Simojoen laulussa "Särkyneiden majatalo" lauletaan: "He etsivät tietä valoon, täällä maassa kyyneleiden.He saapuvat majataloon särkyneiden." Mutta monet eivät halua tulla, koska pitävät itseään joko liian hyvinä tai liian huonoina tai sielunvihollisen pettäminä ajattelevat, että "ei vois vähempää kiinnostaa".
Tai häpeävät...mitä ihmisetkin ajattelevat jos näkevät minut seurakunnassa tai saavat kuulla minun sinne menneen, olenko seonnut...



Mutta, itse rikkinäisenä ihmisenä, voin lämpimästi suositella, seurakunta on hyvä kasvu alusta, eheytyä,oppia olemaan yhdessä toisten kanssa, oppia ajattelemaan toisia, rukoilemaan toisten puolesta yksin ja yhdessä,ja tietysti myös saada vertaistukea, ystävyyttä,rakkautta. Seurakunta on kuin hyvä perhe.
Sellaista perhejuhlaa vietimme eilen Kylätalon "joulujuhlassa" ja tänään vietämme seurakunnassa myös joulujuhlaa.
Tietysti nuokin juhlat olisivat vielä ihanampia, jos omat perheen jäsenetkin olisivat yhdessä mukana iloitsemassa yhteisestä uskosta.Onneksi mies on mukana.




Itse olen ollut niin monella tavoin rikkinäinen,kärsinyt huonosta itsetunnosta, häpeästä, ujoudesta, ja vaikka mistä vielä...on hyvä huomata,että pikku hiljaa on alkanut joistakin asioista parantua....mutta ainahan niitä riittää,niin kauankuin täällä maan päällä vaellamme. Vajavaisuus katoaa vasta kerran taivaassa.
Laitan tähän loppuun erään runoni:





Elämän taisteluissa
murtui rikki ihminen.
Jäljet lyöntien sydämessä,
haavat kovien sanojen.

Ei yöstä päivää erottanut
oli pelkkää pimeää.
Silmissä pelko ja hämmennys,
sielussa niin kipeää.

Sinä kärsineen kohtasit,
tahdoit auttaa ja armahtaa.
Rikkimenneen korjasit
vai teitkö uudeksi kokonaan.

Nyt on valoa sirpaleissa,
kaste kimaltaa.
On yö takana poissa,
uusi aamu aukeaa.




Siunattua päivää sinulle ystäväni, joka täällä käyt!

Pekka Simojoki, Särkyneiden majatalo

En nyt onnistunut saamaan tätä samalle sivulle, mutta tässä:















tiistai 15. joulukuuta 2015

Yön ajatuksia




Viime yönä kun piti nukkua, niin kävin jotenkin ylikierroksilla, enkä saanut nukutuksi. Valvominen poiki ajatuksen, että mun pitäisi perustaa toinen blogi, jossa voisin tuoda esiin ajatuksia elämäni perusasiasta eli uskosta.
Tarkoituksena olisi, että voisin jakaa myös sitä elämäni puolta enemmän kuin Ilo elää-blogissani. Katsotaan miten homma lähtee etenemään.



Olimme illalla seurakunnassa rukouskokouksessa, jossa olikin Pyhän Hengen voima läsnä. Nyt kello on vaan sen verran, että kun sain tämän blogin perustettua, niin nyt on pakko laittaa "ovi kiinni" ja jatkaa toisen kerran . Joten hyvää yötä, Jeesus myötä. :)