lauantai 19. joulukuuta 2015

Muisteluita




Kun olin nuori/teini enoni oli tilannut äidille Hyvä Sanoma lehden, joka muuten sivumennen sanottuna oli sellainen pieni lehti silloin. Sellainen vihkon kokoinen. Luin itsekin siitä uskoontulo-kertomuksia ja hengellisiä runoja, joita siellä oli joskus.Varsinkin jos olin yksin kotona.
(Äitinihän oli kyllä uskova, mutta ei ehkä siihen aikaan niin "uskossa" kuin helluntalainen enoni, siksikö lie enoni äidille sen tilannut).




Nyt viimeksi kun laitoin oman runoni tänne, niin sen jälkeen tuli illalla mieleen runo, jonka olin silloin teininä lukenut Hyvä Sanomasta.
Ajattelin nyt laittaa sen tännekin, tosin en muista sitä enää kokonaan...





....minut hän juuritti synnin suosta
istutti maahan hyvään.
Kasteli, hoivasi rakkaudella,
juureni kaivoi syvään.


Jumalan kukkanen maailmassa,
ah jos mä olla voisin.
Ahdistettuja autteleisin
ja suruihin iloa toisin.



Tuo runo jotenkin kosketti lapsen uskossa olevan teinin sydäntä ja ajattelin, että haluaisin sellaiseksi ihmiseksi.
Kuka lie kirjoittanut tuon runon...se oli joskus 70-luvulla.
Mutta kauas, niin kauas olen tuosta runon "tavoitteesta" jäänyt.




Ei minusta Laupiaaksi samarialaiseksi olisi, vaikka siitä viimeksi kirjoitin. Mutta jos/kun ei pysty itse auttamaan jotakin ihmistä, niin aina voi muistaa rukouksin häntä.

Tänään tapahtui kummallinen asia, minulle tuli viesti tietokoneeseen. Se oli tuttavalta, niin avasin sen ja siinä oli linkki. Ei mitään selitystä, niin avasin linkin....ja se meni seksisivuille!! Inhottavaa!
Ajattelin onko sielunvihollinen aktivoitunut, kun perustin tämän hengellisen blogin. Onneksi voi pyytää Veren suojaa.



Mutta teille rauhallista yötä <3


"Älä pelkää sinä pieni lauma, sillä teidän Isänne on hyväksi nähnyt antaa teille valtakunnan." Luuk.12:32 (Raamattu kansalle käännös).

2 kommenttia:

  1. Minäkin muistan sen Hyvä Sanoma -lehden lapsuudestani sellaisena pienikokoisena. Kauas me aina jäädään siitä mitä toivottais olevamme... Se karsee linkki jonka sait, on varmaan just sitä kun arvelitkin. Muistan kun joskus joku tuttu kertoi, että joku virus aiheutti sellaista, että tyhmiä viestejä lähti tuttujen ihmisten koneisiin. Tämä tapaus on varmaan vastaava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä...sitä minäkin ajattelin, kun en halua uskoa, että hän olisi tahallaan lähettänyt sellaisen viestin :(

      Poista