sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Suvun jäljillä(kö) ?







Tässä kuvassa on mummoni ja kuva on tietääkseni otettu Joensuun Pelastusarmeijassa, johon mummo oli nuorena kuulunut. Myöhemmin, vanhempana, hän taisi olla enemmän helluntalainen, ainakin mieleltään. Mummoni kuoli jo minun ollessani 6 vuotias, joten liian vähän minulle jäi hänestä muistikuvia.
Mummolla oli kahdeksan lasta, joista tiettävästi ainakin viisi oli uskossa kuollessaan... joten odotan näkeväni heidät taivaassa, niinkuin mummonikin :)



Itselläni on viisi lasta, joista yksi on julkisesti uskossa, toiset ovat vielä "työn alla" niinkuin sanotaan....eli rukoustyön ja Jumalan työn alla.
Mietin onko maailma nykyisin niin jumalaton, että "suvuittain kulkeva usko" koko ajan vähenee. Raamattu kuitenkin sanoo, Apt. 16:31: ..."usko herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, sinä ja sinun perhekuntasi." Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ihminen automaattisesti pelastuisi olemalla esim. uskovan perheen lapsi....vaan jokaisen on tietenkin tehtävä oma henkilökohtainen ratkaisu Jeesuksen puoleen.
Uskon tuon Apostolien tekojen lauseen tarkoittavan sitä, että esimerkiksi uskovan kodin lapsen on helpompi tulla uskoon jossain vaiheessa elämäänsä, koska hänellä on tieto oikeasta tiestä ja ehkä takana lapsuudesta lapsen usko, niinkuin oli itsellänikin. Lisäksi vanhempien, isovanhempien, sisarusten ym uskovien sukulaisten esirukoukset auttavat asiaa.




Siunattua sunnuntai-iltaa ystäväni!









2 kommenttia:

  1. Oli mielenkiintoista lukea tämä:) On varmaan juuri niin, mitä sanot suvusta ja uskosta. Esirukouksen lapsia ollaan taatusti itsekin. Omat mummoni, heistä en paljonkaan tiedä. En ole heitä kuullut uskoviksikaan nimitettävän, mutta mitä he ajattelivat sitten sydämessään... Toinen kuoli kun olin 7-vuotias ja toinen ollessani 12 v. Ja kumpikin asui niin kaukana etten montaa kertaa tavannut. Äitini isänpuoleinen isoäiti oli kuulemma jotain vaipaitten suuntien uskovia, sillä pappani kertoi nähneensä kun hänet kastettiin.

    VastaaPoista
  2. Kyllä varmaan melkein joka suvussa on joku uskova, joka rukoilee sukunsa puolesta :)

    VastaaPoista