tiistai 2. toukokuuta 2017

Valoa maailmaan....




Sitä kaivataan. Tänä aamuna soi päässäni laulu:




"Maailmaan pimeään valo kirkas loistaa,
rakkauden voima vielä vaikuttaa.
Aamua ja iltaa, aikaa tulevaa
ympäröidä Kristus saa armollaan.



Kerto:



"Jeesus tahdon kiittää, rakkautesi riittää,
ristin voimaan saanhan luottaa tänäänkin.
Jeesus tahdon kiittää, rakkautesi riittää,
vaikka miten kauas kulkisin."




Tuota olemme harjoitelleet kuorossa ja tuota laulua olen myös toivonut, kun Laulusiskot tulevat synttäreilleni. Silloin minä saan kuulemma vain kuunnella :)







Kevään ensimmäiset pihalla (onneksi olemme saaneet nyt myös auringon valoa :)













Päivän sanasta:




" Herra, Jumalamme, me haluamme vaeltaa valossasi ja rukoilemme Sinua: Levitä Sinä valosi ympärillemme, niin että emme eläisi vain maallisesti, vaan eläisimme Sinussa, iankaikisessa ja elävässä Vapahtajassa, sekä Sinusta ammentaisimme elämämme hamaan iäisyyteen asti. Anna Sinä sanasi päästä sydämeemme ja auta, että voisimme tulla oikeiksi ihmisiksi ja kestää kaikki Sinun nimessäsi, sekä pysyä siinä rakkaudessa, jonka Sinä tahdot antaa sydämeemme....."




" Ole niin meidän kanssamme, Herra, Jumalamme. Sinä olet apumme ja turvamme kaikkina aikoina! Amen."



Christoph Blumhardt





Hyvää tiistaita!














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti