perjantai 18. joulukuuta 2015

Särkyneiden majatalo


Viime yönä mulle tuli mieleen,että haluaisin kirjoittaa särkyneiden majatalosta eli seurakunnasta. Luukkaan evankeliumissahan kerrotaan laupiaasta samarialaisesta ( Luuk.10: 25-37).
Muistattehan kertomuksen, kuinka rosvot löivät miehen haavoille ja jättivät hänet makaamaan tiepuoleen. Niin sielunvihollinenkin haluaa saada hmiset "lyödyiksi" ja mieluiten hengellisesti kuolleiksi ja ehkä fyysisestikin, sanoohan Raamattu , että hän on tullut vain tappamaan ja tuhoamaan. (Joh. 10:10).
Näitä vihollisen lyömiä (ja myös hengellisesti kuolleita) me tapaamme joka päivä.




Pekka Simojoen laulussa "Särkyneiden majatalo" lauletaan: "He etsivät tietä valoon, täällä maassa kyyneleiden.He saapuvat majataloon särkyneiden." Mutta monet eivät halua tulla, koska pitävät itseään joko liian hyvinä tai liian huonoina tai sielunvihollisen pettäminä ajattelevat, että "ei vois vähempää kiinnostaa".
Tai häpeävät...mitä ihmisetkin ajattelevat jos näkevät minut seurakunnassa tai saavat kuulla minun sinne menneen, olenko seonnut...



Mutta, itse rikkinäisenä ihmisenä, voin lämpimästi suositella, seurakunta on hyvä kasvu alusta, eheytyä,oppia olemaan yhdessä toisten kanssa, oppia ajattelemaan toisia, rukoilemaan toisten puolesta yksin ja yhdessä,ja tietysti myös saada vertaistukea, ystävyyttä,rakkautta. Seurakunta on kuin hyvä perhe.
Sellaista perhejuhlaa vietimme eilen Kylätalon "joulujuhlassa" ja tänään vietämme seurakunnassa myös joulujuhlaa.
Tietysti nuokin juhlat olisivat vielä ihanampia, jos omat perheen jäsenetkin olisivat yhdessä mukana iloitsemassa yhteisestä uskosta.Onneksi mies on mukana.




Itse olen ollut niin monella tavoin rikkinäinen,kärsinyt huonosta itsetunnosta, häpeästä, ujoudesta, ja vaikka mistä vielä...on hyvä huomata,että pikku hiljaa on alkanut joistakin asioista parantua....mutta ainahan niitä riittää,niin kauankuin täällä maan päällä vaellamme. Vajavaisuus katoaa vasta kerran taivaassa.
Laitan tähän loppuun erään runoni:





Elämän taisteluissa
murtui rikki ihminen.
Jäljet lyöntien sydämessä,
haavat kovien sanojen.

Ei yöstä päivää erottanut
oli pelkkää pimeää.
Silmissä pelko ja hämmennys,
sielussa niin kipeää.

Sinä kärsineen kohtasit,
tahdoit auttaa ja armahtaa.
Rikkimenneen korjasit
vai teitkö uudeksi kokonaan.

Nyt on valoa sirpaleissa,
kaste kimaltaa.
On yö takana poissa,
uusi aamu aukeaa.




Siunattua päivää sinulle ystäväni, joka täällä käyt!

2 kommenttia: