keskiviikko 30. lokakuuta 2019

Vaikein läksy








Tuo oli otsikkona tämän päivän sanasta kirjassa Jumala puhuu.





" Odota, niin saat kokea sellaista iloa,joka syntyy rauhallisesta odotuksesta ja siitä tietoisuudesta, että kaikki on hyvin. Viimeinen ja vaikein läksy on oppia odottamaan. Siis odota.
Sanonpa melkein sinulle "Anna anteeksi lapseni, että lasken tämän ylimääräisen taakan harteillesi edes hetkeksi."


"Tahdon sinun tietävän, että siitä hetkestä lähtien, kun laskit kaiken käteeni etkä etsinyt muuta apua, siitä hetkestä lähtien olen valmistanut nopeimman tien, jolla saat avun ja vapaudut. Sinulla on vielä paljon opittavaa - jotta välttyisit tulevalta tuholta. Mutta ystävä, joka seisoo rinnallasi epäonnistumisen, kuolleiden tavoitteiden, toteutumattomien pyyteiden haudalla, on kaikkien aikojen ystävä.


Käytä odotusaikaasi lujittaaksesi ystävyyttäsi Herraan ja oppiaksesi enemmän Hänestä."

perjantai 25. lokakuuta 2019

Rohkaisua Raamatusta




Tänä aamuna kirjoittelin muistiin rohkaisevia jakeita itselleni (ja teille), jotka olin joskus alleviivannut.







"Minä olen turvassa enkä pelkää, sillä Herra, Herra on minun väkevyyteni ja ylistyslauluni. Hän tuli minulle pelastukseksi."
Jes. 12:2





"Minä ainakin etsisin Jumalaa ja asettaisin asiani Jumalan eteen, Hänen joka tekee suuria, tutkimattomia tekoja, ihmeitä ilman määrää."
Job. 4:8-9





"Sinä päivänä sanotaan: Tämä on meidän Jumalamme, jota me odotimme, Hän pelastaa meidät. Tämä on Herra jota me odotimme. Iloitkaamme ja riemuitkaamme pelastuksesta, jonka Hän toi." Jes.25:9





"Jumala on siirtänyt meidät rakkaan poikansa valtakuntaan, Hänen, jossa meillä on lunastus, syntien anteeksi saaminen." Kol. 13-14





"Sille, jonka mieli on vakaa, Sinä talletat rauhan, rauhan, sillä hän turvaa Sinuun." Jes.26:3





Näköjään suurin osa vanhasta testamentista, sielläkin on aarteita etsiville sieluille :) Siunattua päivää!

keskiviikko 23. lokakuuta 2019

Luota,älä pelkää!








Eilen olin siellä muistilääkärin vastaanotolla, ja hän oli kuitenkin sitä mieltä, että olisi hyvä mennä siihen laajaan muistitestiin, koska molemmat minun unohtamat asiat siinä pienessä muistitestissä oli lähimuistia koskevia. Ja että se lyhyt muistitesti on oikeastaan tarkoitettukin vanhemmille ihmisille.
Onhan se hyvä, että tutkitaan,mutta hieman alkoi taas pelottaa...





Aamulla tuli onneksi hyvää sanaa Jumala puhuu-kirjasta.(Tässä on oikeastaan eilisen ja tämän päivän sana peräkkäin).




"Rakennat järkkymätöntä uskoa. Sisusta nyt sielusi sisäkammiot. Täytä ne sopusoinnulla ja hyvyydellä, kaikella mikä on kaunista ja kestävää. Rakenna kotisi hengessä. Silloin odotusaikasi on oikein käytetty.
Sinuun tulee luottaa loppuun asti. Valmistaudu luottamaan viime hetkeen asti. Sinun on tiedettävä, vaikket näkisikään. Ole valmis Aabrahamin lailla nousemaan uhrilukkulalle, kulkemaan äärimmäiseen pisteeseen asti, ennenkuin koet, miten Jumala vapahtaa.

Kaikille uskossa vaeltaville tulee äärimmäinen koe. Sinun on turvattava yksin minuun.
Älä turvaa muiden käsivarteen, älä odota muualta apua. Luota näkymättömään Hengen voimaan, älä siihen mikä silmään näkyy. Luota, älä pelkää."





Tosin olin jo ennen tuon lukemista laittanut viestiä "siskolle", jolla on myös muistiongelmia, ihan kertoakseni, että alkoi taas pelottaa, vaikka onkin hyvä, että tutkitaan. Hän ymmärsi kyllä hyvin, kun itsellään on samoja ongelmia. Mutta Jumalaanhan meidän on ennenkaikkea luotettava, sillä Hänen kädessään on meidän elämämme. Illalla sitten taas Laulusiskojen tapaamisiin ja laulelemisiin :)





tiistai 22. lokakuuta 2019

Tänään tapahtunutta







Tänään sattui jännä juttu, johdatukseksi kai sitä pitää sanoa:




Olin lähdössä miehen kanssa Evästä päivään-ruokailuun kaupunkiin, kun huomasin, että maha oli taas sekaisin vaihteeksi, ihan yllätyksenä, kun muuten on ollutkin paremmassa kunnossa. En siis uskaltanut lähteä kaupunkiin...
Lepäilin ensin sohvalla ja laitoin tulen uuniin.




Sitten tuli mieleen, että Laulu-ryhmämme vetäjä on ollut tosi kauan uskossa,että laitanpa hänelle ääniviestin ja kysyn runosta/laulusta jonka olen jo aikoja sitten "saanut" eräässä tilaisuudessa päähäni kaikumaan... kun epäilykset on täyttäneet mun pääni, että vaikka koin sen Herralta tulleeksi, niin ajattelin jos se kuitenkin on jo joku laulu, joka vaan on tullut päähäni. Niinpä lauloin hänelle sen ekan säkeistön.




Hän oli sitä mieltä, että ei ole koskaan kuullutkaan ja tykkäsi laulusta. Pyysi minua tuomaan sen Laulusiskojen harkkoihin keskiviikkona. Siinä oli useamman vuoden vain tuo yksi säkeistö, mutta oisko ollut viime vuonna siihen tuli toinen säkeistö...Herralla ei ole kiirettä eikä mulla :)





Laitan sen tähänkin:



"Jeesus nimen voimaa
tahdon kaiuttaa,
Hän synnit anteeks antaa
ja sairaat parantaa.
Hänen nimessään on voima,
voima ihmeinen,
nimi yli kaiken
on nimi Jeesuksen.

Jos menneet teot painaa
ja synti ahdistaa,
voi Jeesus rauhan antaa
ja sinut vapauttaa.
Hänen nimessään on voima,
voima ihmeinen,
nimi yli kaiken on nimi Jeesuksen".





Ei kyllä olisi tullut itselle mieleen, eikä rohkeutta laittaa "siskolle" tuota, että sekin tuli ihan Herralta.









perjantai 11. lokakuuta 2019

Murheissa ja ilossa









Monenlaista läheisten, ystävien ja tuttavien ikäviä uutisia on kuullut ja tullut rukouspyyntöjä. Lisäksi eilen illalla tuli sanomista miehen kanssa ja tuli alakuloinen olo ja sain itsekin laittaa rukouspyyntöjä kahdelle "siskolle".




Tänä aamuna oli Jumala puhuu-kirjassa niin hyvä ja sopiva teksti, ensin Raamatun kohta:




"Minä kiitän Herraa joka aika, Hänen ylistyksensä on alati minun suussani. Minä etsin Herraa, ja Hän vastasi minulle, Hän vapahti minut kaikista peljätyksistäni. Jotka Häneen katsovat, ne säteilevät iloa, heidän kasvonsa eivät häpeästä punastu."






"Näethän, lapseni, että epätoivonkin keskellä ensimmäinen askel on ylistys. Ennen kuin huudat epätoivosi ilmoille, kiitä Herraa - vaikka ahdistukset ovat sinut hukuttaa.
Tämä on Jumalan säätämys niille,jotka Häntä lähestyvät. Noudata tätä aina. Etsi suurimmankin hädän alla, kunnes löydät kiitoksen aiheen. Sitten kiitä ja ylistä.
Näin luot yhteyden kanavan itsesi ja Jumalan välille. Herra on sen jo puolestaan avannut, kun Kristus huusi ristillä: "Se on täytetty!" Ohjaa epätoivon huutosi tähän kanavaan.



Näin saat kokea, että Herra tekee osuutensa ja vapahtaa sinut varmasti. Oi, tätä sydämen riemua! Taakkasi keventyy, kuormasi kirpoaa, kun katsot Minuun. Häpeä ja epätoivo väistyy myös. Tämä on aina vasta toinen askel. Ensin oikeaan suhteeseen Herraan. Sen seurauksena asiasi oikeaa myös ihmisten silmissä."




Ja tosiaan ylistys ja kielillä puhuminen auttoi ja sain asiani Jumalalle tiettäväksi muutenkin. Herra on hyvä ja uskollinen! :)

maanantai 7. lokakuuta 2019

Heikkoudessa


Tänäänkin oli lohduttavat tekstit aamun kirjoissa.




Jumala puhuu kirjasta:








"Riemuitse heikkoudessa"



"Vapahtaja, anna anteeksi. Sinä tunnet heikkoutemme."





"Niin, Minä tiedän kaiken. Tiedän jokaisen armon anomuksen, jokaisen väsyneen huokauksen, jokaisen avunpyynnön, jokaisen pettymyksen aiheuttaman surun, jokaisen heikkouden.
Olen kaikessa mukanasi. Hellä myötätuntoni on puolellasi. Voimani on sinun.
Riemuitse heikkoudessasi, lapseni. Voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa. Kun sinä olet heikko, Minä olen vahva, niin että voin auttaa, parantaa, varjella. Luota Minuun, lapseni. Tiedän kaiken. Olen vierelläsi. Olen väkevä, voin pelastaa. Nojaa rakkauteeni ja tiedä, että kaikki on hyvin."





Palasia Hilja Aaltosen Päivähartauskirjasta tänään:




"Evankeliumin rikkauteen kuuluu ansaitsematon armo. Kaikki mitä saamme Jumalalta, tulee meille Jeesuksen Kristuksen suorittaman sovituksen perusteella. Kukaan meistä ei selviä omilla teoillaan. Älä sen tähden katsokaan itseesi, älä kuuntele tuntosi soimaavia syytöksiä ja jää niiden alle."



"Käännä katseesi Jeesukseen. Muista mitä Hän on puolestasi tehnyt. Luota siihen. Hän on tuonut armon ja laupeuden syytösten keskelle.Kristuksen työhön Jumala on mielistynyt. Siihen mekin saamme yhä uudelleen ihastua ja nousta sen työn voimasta alakuloisuudesta kiitokseen ja ylistykseen."



"Kiitos Herra Jeesus, että minut voitti rakkautesi."

sunnuntai 6. lokakuuta 2019

Sanaa sinulle ja minulle




(Kuva srk:n lehden kannesta).






Jumala puhuu kirjasta:



"Rakas Herra, minä riipun sinussa."



"Niin, riipu vain. Uskosi palkitaan. Tiedäthän, miltä tuntuu pitää pienen lapsen luottavaa kättä omassaan. Eikö se vaikutakin sinussa halun rakastaa ja suojella. Ajattele, miltä Herrasta tuntuu, kun avuttomuudessasi käännyt Hänen puoleensa, riiput Hänessä ja kaipaat Hänen suojelustaan.

Jättäisitkö sinä lapsen avuttomaan tilaan, sinä joka olet puutteinen ja heikko. Minäkö hylkäisin sinut? Tiedä, että se on mahdotonta. Tiedä, että kaikki on hyvin. Et saa epäillä. Sinun tulee olla varma. Ei ole ihmettä, jota en pystyisi tekemään, ei mitään mihin en kykenisi.
Voin suorittaa pelastusteon vielä yhdennellätoista hetkelläkin."





Tähän loppuun Hilja Aaltosen rukous tälle päivälle Päivähartauskirjasta:




"Taivaallinen Isä,tänä päivänä rukoilemme sitä armon osuutta elämäämme, että ymmärtäisimme sydämessämme paikkamme Kristuksen sovitustyön tähden.
Paljon tarvitsemme kuritusta matkallamme , mutta vihollisella, sielumme syyttäjällä ei ole oikeutta meitä lannistaa.
Kiitos armoveren voimasta tämän päivän matkalle, Aamen."