Ei hän ole täällä...

Niinkuin eilen kerroin, ei Ensio Lehtosen kirjassa ollut tämän päivän sanaa ollenkaan, vaan paikalla oli tyhjä sivu... joten luinkin tämän päivän alkajaisiksi helmikuun esipuheen.




"Kuinka monen lesken ja orvon sydän onkaan saanut lohdutuksen tästä sanasta: - Ei hän ole täällä, vaan hän on noussut ylös. Katsokaa vain paikkaa missä hän on maannut.












Kotipitäjän kirkkomaa on se paikka. Sinne leski ja orpo kantavat kukkansa. Mutta hän itse ei ole siellä. Hän elää. Hän seuraa heitä ja odottaa oikeaan kotiin.
Se on valoisaa optimismia kaikissa elämämme vaiheissa. Se ei ole kulttuurioptimismia, joka perustuu ihmisen mahdollisuuksiin ja pettyy katkerasti sekä ihmiseen itseensä että ihmiskunnan parhaimpiinkin saavutuksiin.


- Kristillinen toivo on kuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun toiselle puolelle, sanoo Raamattu. Kristillinen toivo perustuu kaikkivaltiaan Jumalan iankaikkiseen pelastussuunnitelmaan, jonka Hän oman aikataulunsa mukaan toteuttaa Poikansa kuoleman ja ylösnousemuksen kautta viimeistä piirtoa myöten.


Kristillinen toivo iloitsee siitä, että Jumala on asettava jälleen kaiken kohdalleen sekä yksilöiden että kansakuntien elämässä. Hän on tekevä kaiken uudeksi sekä maassa että taivaassa. Kristuksen täytetyssä työssä on kohdalleen asettaminen ja uudeksitekeminen jo tapahtunut, vaikka sitä ei vielä ole ilmaistu eikä julkisaatettu, niinkuin Raamattu sanoo.


Me emme voi olla liian toiveikkaita. Tulevaisuutemme on aina valoisampi kuin mitä voimme mielessämme kuvitella. Edessä päin ovat vielä parhaat päivämme. Kuolinpäivämmekin on suuren kruunauspäivämme hiljainen ja pyhä aatto." Näin siis Ensio Lehtonen.

Uskon näkymät

Tänä päivänä Ensio Lehtonen krjoittaa kirjassaan Ristin sana näin:




..."usko katselee näkymättömiä. Usko tajuaa muitakin ulottuvaisuuksia, kuin pituuden leveyden ja korkeuden. Uskolle on tyhjyyskin täyteyttä ja heikkous on voimaa.

Paavali kirjoittaa omakohtaisessa todistuksessaan heikkouden väkevyydestä näin:
"Sen tähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden, sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä."




Iloitsen tästä aiheesta, sillä minä tiedän, että minulla on paljon kanssavaeltajia, jotka pettyneinä, väsyneinä, ja alakuloisina valittavat tien vierellä huonouttaan. Tahtoisin vakuuttaa, että juuri sinä, heikko ja alakuloinen, saat omistaa nämä Paavalin sanat. Ne kuuluvat sinullekin niinkuin minullekin. Ne sisältävät toivorikkaan elämän lupauksen. Kun sinä olet heikko, silloin sinä oletkin väkevä. Elämän tiellä on syvin heikkous suurinta väkevyyttä.



Sinä et ymmärrä sitä. En minäkään ymmärrä. Tämä elämänohje on eräs kristinuskon käsittämättömiä salaisuuksia, joihin järkemme kompastuu. Kuinka voi heikko olla väkevä? Kuinka voi tyhjä olla täynnä? Samalla kertaa?
Mutta niin se vain on. Mitä heikompia olemme itsessämme, sitä väkevämpiä olemme uskossa. Ja mitä tyhjempiä olemme, sitä suurempi hengen täyteys uhkuu elämässämme.Itse emme sitä huomaa, mutta muut sen kokevat". Näin siis Ensio Lehtonen.




- - -




- Aabraham toivoi, vaikkei toivoa ollut, ja uskoi tulevansa monen kansan isäksi, tämän sanan mukaan: niin on sinun jälkeläisesi luku oleva, eikä hän heikontunut uskossansa, vaikka näki, että hänen ruuminsa oli kuolettunut. - Room.4:18,19.




Asiasta toiseen. Ihmettelen kovasti, että tässä kirjassa ei ole ollenkaan huomista päivää...tämä 30.1. on viimeinen tammikuussa...outoa.

Sitä ajatellessani alkoi päässäni soida laulu:

"Huomispäivää en mä tunne, päivän vain käyn kerrallaan.
huominen voi tuoda mulle, tuskaa huolta mukanaan.
Käteen vahvaan käden suljen, katson luottain Jeesukseen,
tänään vierellänsä kuljen, astun kanssaan huomiseen."




Käsi Jeesuksen kädessä huomisen haasteita päin!

Rukoillaan "muurin aukossa"

Viime yönä herätessäni soi päässäni laulu "Matkani käy kohti loppuaan, elo maallinen on kuin varjo vaan..." Toivottavasti ei kuitenkaan matka vielä lopu... Jumala kuitenkin herätti mut rukoilemaan omaisteni puolesta...että Herra varjelisi heitä ja pelastaisi, että saisimme yhdessä iloita taivaan kirkkaudessa.



Ensio Lehtonen kirjoittaa vanhuksesta joka herätettiin yöllä rukoilemaan marsalkka Mannerheimin puolesta.
"Eräänä kohtalokkaana hetkenä, jolloin kansakunnan tulevaisuus näytti olevan ohuen seitin varassa , hänet herätettiin keskellä yötä ja sanottiin:

- Rukoile Mannerheimin puolesta.
Hän nousi ja astui "muurin aukkoon". Hän valvoi ja rukoili saamansa käskn mukaan. Tyttäret valvoivat iv-tornissa, omat pojat valvoivat rajalla. Hän valvoi Jumalan edessä yön pitkät tunnit. Sen yön ja monta, monta yötä. Hän hoiti yhteyksiä ylöspäin. Hän rukoili Mannerheimin puolesta."










Heillä, maan yksinkertaisimmillakin , on pyhiä salaisuuksia, jotka joissakin kohtalokkaissa vaiheissa ovat yhdistyneet historian suuriin tapahtumiin. He ovat olleet niitä uskon ihmisiä, joille näkymättömät ovat olleet tärkeämpiä kuin näkyväiset. He ovat valvoneet uskollisesti uskon linjalla. Ja se on kestänyt.
Pyytäkäämme armoa seurata heidän uskoaan ja valvoa rukouksessa uskon linjalla kansamme, seurakuntamme ja kotimme puolesta.
Uskon linjaa on nyt vahvistettava!"





Minä voisin vielä lisätä tuohon, että rukoillaan presidentinvaalien puolesta, että Jumalan tahto asiassa saisi tapahtua! Ja että Herra olisi Suomelle armollinen!

Aamun ajatuksia

Tänä aamuna heräsin aikaisin, enkä enää oikein uneen pässyt. Mutta onneksi Pyhä Henki alkoi taas soittelemaan lohduttavia lauluja päässäni, ennenkuin aloin liikaa miettiä ongelmia. Niinpä sitten sängyssäni "kuuntelin" ja yhdyin ajatuksissani nihin lauluihin.




Ensin soi päässäni vanha virsi, tuttu jo kouluajoilta:



"Oi Jumala, et hylkää pientä lastas,vaan katsot puoleheni taivahastas. Kun lapsenas saan tulla luoksesi, tää kuule nyt mun rukoukseni." Sanat on vanhat, jotka kouluaikana 60-70 luvulla oli.





Toinen päässäni (hengessäni) soinut laulu oli:


"On Jeesus nimi ihanin, sielulle uskovalle. Se lohdun antaa murheisiin ja toivon huokaavalle."





Seuraavaksi tuli mieleeni jae: "Sinun vitsasi ja sauvasi minua iäti lohduttavat" Ps.23:4

Rupesin miettimään, kuinka joskus lapsena/nuorena yhdistin "vitsan" siihen vitsaan jota äiti käytti ja silloin ihmettelin kuinka se voi lohduttaa. Kunnes aikuisena uskoontulleena sain opetusta siitä, ettei paimenen vitsa suinkaan ole lampaan lyömistä varten, vaan lampaan suojana petoja vastaan, ja ehkä myös lampaan ohjailua varten. Ei Jeesus lammastansa lyö. Ja sauvan koukkupäällä paimen voi nostaa rotkoon pudonneen lampaan takaisin turvalliselle maalle.











Kuva vanhasta lapsuus-aikaisesta laulukirjasta.






Kun tuota jaetta Raamatusta sitten katsoin, tuli samalla luettua seuraavaa psalmia 25 ja siinä sanottiin..."sen hän neuvoo tielle, joka hänen on valittava", joka minua lohdutti myöskin, kun itse ei aina tiedä mitä olisi tehtävä ja mihin suuntaan käännyttävä.




Tällaisia ajatuksia tänä aamuna. Lopuksi Ensio Lehtosen Ristin sanasta tämän päivän Raamatun jae: "Kaikissa heidän ahdistuksissaan ei heillä ollut todellista ahdistusta, sillä hänen kasvojensa enkeli vapahti heidät." Jes.63:11 (ruots.käännös).

Uskossa tarpeet täytetään

Huolenpito-aihe jatkuu Ristin sana-kirjassa. Tänään Ensio Lehtosen päivän sana meni näin:



" - Herra Jeesus, anna minun vaimolleni päällystakki!
Näin saarnamies rukoili Herran kasvojen edesssä. Puute oli tullut hänen kotiinsa, jossa ennen oli ollut kaikkea yllin kyllin. Mutta nyt kun entinen virkamies oli jättänyt toimensa ja alkanut julistaa evankeliumia, eivät tilapäiset avustukset näyttäneet riittävän elämiseen, eikä ainakaan vaatteisiin. Vaimo olisi talven tullen kipeästi tarvinnut päällystakin. Mutta kun ei ollut varoja, puhui saarnamies asiasta Jeesukselle:



- Oi, älä anna minun joutua uskossani häpeään. Ymmärrän, että Sinä minua nyt koettelet. Mutta minä uskon kuitenkin Sinuun! Totisesti olet antava vaimolleni takin, jonka hän tarvitsee. Amen.










Kului muutama päivä. Ovikello kilahti. Muuan uskonsisar tuli sisälle suuri käärö kainalossaan ja sanoi: - Herra puhui sydämelleni, että minun oli ostettava sisarelle takkikangas. Tässä se on. Älkää minua kiittäkö. Se on Herran lahja.
Kyllä siinä kodissa oli sinä päiväna kiitoksen syytä. Mutta se suureni yhä, kun postinkantaja toi kirjatun kirjeen, joka sisälsi huomattavan rahamäärän
- myös takkia varten.



Kun Jumala alkoi siunata,kävi se kaiken ymmärryksen yli, sillä jonkin ajan kuluttua kilahti saarnaajan ovikello taas. Eräs aran näköinen uskonystävä siellä seisoi kääröineen ja sanoi:
- Jo kauan sitten Herra puhui sydämelleni, että minun olisi ollut ostettava sisarelle päällystakki. Olin kuitenkin tottelematon ja olin menettämäisilläni sisäisen rauhan. Siksi en enää voinut pidättää itseäni , vaan ostin tämän valmiin takin. Jos se ei sovi, niin sen voi käydä vaihtamassa.




Saarnamies oli vaimonsa kanssa aivan sanaton.Lopuksi hän lankesi polvilleen ja kyynelten virtoinaan vyöryessä hän kiittäen rukoili:
-Hyvä Jumala, jo riittää!
Sellainen on Herra Jeesus. Hän jakaa uskon ihmiselle armoaan ja lahjojaan kirkkautensa runsauden mukaan.
Hän on sama tänäänkin. Ei Häneen uskovilta mitään puutu!"



- - -



- Minun Jumalani on rikkautensa mukaisesti täyttävä kaikki teidän tarpeenne kirkkaudessa, Kristuksessa Jeesuksessa. Fil. 4:20

Huolenpidossa

Koska meillä on nyt ollut mielessä (ja murheena) ylimääräisten maksujen takia taloudellinen tilanne, oli piristävää tänä aamuna avata Ensio Lehtosen Ristin sana-kirja. Koska: tämän päivän sanan otsikkona oli "Uskovalta ei mitään puutu".




Näin Ensio Lehtonen:



"Muuan sananjulistaja kertoi, että hän oli jo vuosia liikkunut Herran asialla eikä ole mistään saanut säännöllistä palkkaa, mutta mitään ei ole häneltä puuttunut.
Aluksi oli vaikeampaa kun Herra koetteli, mutta nyt hänen on joskus pitänyt sanoa:
- Herra, riittää jo!
- Mutta tarkkana on täytynyt olla menojen suhteen, hän sanoi. Herra vaatii tilille jokaisesta markasta. Omiin nautintoihin ei ole lupa Herran varoja käyttää.



Kuinka toisenlainen olisikaan elämämme, jos joutuisimme pyytämään rukouksessa kaikki ajalliset tarpeemme taivaalliselta Isältämme joka päivä. Se olisi varmaan sellaista lapsenomaista riippuvaisuutta elävästä Jumalasta, joka saisi aikaan paljon kiitosta.



Taivaallinen Isämme ei totisesti kiellä mitään tosi hyvää niiltä, jotka Häneen luottavat ja uskossa tarpeensa Häneltä pyytävät".



- - - Eivätkä panisi toivoansa epävarmaan rikkauteen, vaan Jumalaan, joka runsaasti antaa meille kaikkea nautittavaksemme. 1 Tim. 6:17













Mat. 6:26 Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihin ja teidän taivaallinen Isänne ruokii ne. Ettekö te ole paljoa suurempiarvoiset kuin ne?



Luotetaan Jumalaan ja huudetaan Häntä avuksemme hädän päivänä, Hän on luvannut olla kanssamme joka päivä!

Intiaanin todistus

Muutama päivä sitten Ensio Lehtosen "Ristin sanassa" oli tämä kertomus, jota mieheni on usein lainannut puhuessaan uskosta.




"Epäuskoinen matkailija yritti vakuuttaa kristitylle intiaanille, että hän oli tyhmä uskoessaan Jumalaan:

- Mitä Jeesus on oikeastaan sinulle tehnyt?
- Hän pelasti minut, vastasi intiaani.
- Mitä ihmeen pelastumista sinä tarkoitat?
- Tule ulos, niin näytän, selitti intiaani ja alkoi kerätä kuivia lehtiä ja oljenkorsia pieneen ympyrään. Sitten hän asetti kovakuoriaisen ympyrän keskelle ja sytytti tulen korsiin. Pieni olento ryömi sinne tänne, mutta ei löytänyt pääsyä palavasta kehästä. Silloin intiaani tarttui kovakuoriaiseen ja nosti sen tulen keskeltä turvaan.


- Miten tuo sitten tapahtui? kysyi matkailija.
- Se tapahtui uskon kautta. Kun väsyin omiin ponnistuksiini, huusin Herraa avuksi ja niin Hän armahti. Sain siitä sisäisen varmuuden Jumalan sanan ja rukouksen kautta. Sain uskon sydämeeni. En osaa sitä selittää. Mutta sen tiedän, että minut on kadotuksen tulesta siirretty uskon kautta Jumalan Pojan kirkkauden valtakuntaan.



- Näin Jeesus on tehnyt minulle, selitti intiaani innokkaasti.
- Omantunnon liekit ympäröivät minut jokapuolelta ja synnit polttivat tuntoani. Syntieni ja syytösten palavasta kehästä en päässyt ulos, vaikka kuinka olisin yrittänyt. Silloin Jeesus tuli ja nosti minut kuin kekäleen tulesta ja antoi hätääntyneelle tunnolleni rauhan ja ilon.





Ihmeellinen usko, joka tukki epäuskoisen eurooppalaisenkin suun. Usko, joka on meidätkin siirtänyt kuolemasta elämään. Kiittäkäämme siitä uskon ihmeellistä alkajaa ja sen täydelliseksi tekijää".



---




- jotka Jumalan voimasta uskon kautta varjellutte pelastukseen, joka on valmis ilmoitettavaksi viimeisenä aikana . - Piet.1:5

Samalla tiellä

Olen lukenut Gospel Riderssien Reijo Ruotsalaisen elämän tarinaa iltalukemisenani. Eilen illalla luin hyvän kohdan siitä, jota ajattelin käyttää illalla myös Kylätalon Ilosanoman illassa, kun minun pitäisi aloittaa se tilaisuus.
Kirjan ovat kirjoittaneet Katri Vuorinen ja Reijo Ruotsalainen. Reijo Ruotsalaista emme henkilökohtaisesti tunne, mutta Katri Vuorisen kyllä.













Kristittyjen moottoripyörä"jengi" Gospel Riders oli suunnitellut pari vuotta matkaa Israeliin. Matkasta tuli totta ja he lähtivät ajamaan halki Euroopan Israelia kohti. Euroopan monikaistaisia teitä ajellessaan Reijo vertasi matkantekoa uskovien vaellukseen. Lainaus kirjasta:



"Ajaessaan monikaistaisia teitä Reijo mietti uskossa vaeltamista.Siinäkin on kaistoja hitaille, nopeille ja niiden välistä kulkeville. Toiset kulkevat uskossaan hitaasti ja vakaasti, toiset paahtavat hurjastelukaistaa kuten Reijo. Kaikki kuitenkin ajavat yhteen suuntaan, vaikkakin eri kaistoja, eikä pientareilla näy ketään.
Meillä uskovilla on kaikilla sama päämäärä: me kuljemme yhdessä taivaan kotiin. Ketään ei jätetä pientareelle. Jos jollakin on ongelmia matkassa ja hän joutuu käymään pientareen puolella, toiset uskovat tarjoavat apuaan, että toveri pääsisi sieltä pois mahdollisimman nopeasti. Kenenkään matka ei saa jäädä kesken."




Filippiläiskirje 3:16 sanoo: "Kunhan vain, mihin saakka olemme ehtineetkin, kuljemme samaa tietä."




Kumpa voisimme toimia niin, että voisimme palauttaa pientareelle, tai peräti ojaan, eksyneen takaisin oikealle kaistalle.



Siunausta päivääsi!

Kaksi uskon sanaa

Jälleen lainaan Ensio Lehtosta:




"Lyhytkin saarna voi pelastaa. Sen saimme kokea eräillä Raamattupäivillä. Saarna, jossa oli vain kaksi sanaa, nosti ystävämme epäuskosta uskoon ja uuteen elämään.
Raamattupäivillä vastattiin esitettyhin kysymyksiin. Erään veljeni vuoro oli vastata ahdistetun ja epäuskoisen sielun esittämään kysymykseen:
- Muistaako Jumala niitä syntejä, jotka on uskottu anteeksi?
Hän vastasi: - Ei muista!


Minä itse tahdon muistella syntejäni ja kauhistun niitä. Vielä katkerampaa on kun ihmiset muistavat syntini ja kertovat niistä toinen toisillensa vahingoniloisina ja ihmetellen.
Mutta Jeesus unohtaa. Itsensä tähden, Hän pyyhkii pois minun rikkoukseni. Ja sinunkin.



Eikö tämä ilahduta sydäntäsi?
Vähätpä siitä, vaikka itse joskus syntejämme muistelisimmekin. Parannusta se vain vaikuttaa. Ja antaa ihmisten puhua mitä puhuvat. Se vain nöyryyttää. Mutta suurinta on , kun Jumala ei muista syntejämme. Siitä me saamme uskossa iloita."




- Heidän syntejänsä ja laittomuuksiansa en minä enää muista. Hebr. 10:17















Tähän sopii eräs runoni:



Lailla syntisen naisen
eteesi polvistuin.
Minä olinkin syntinen nainen,
mutta rakkauden silmistäs luin.

Kätes haavoitetut ojensit,
otit kuormani kokonaan.
Armon mereen syntini upotit,
sanoit: Olet vapaa kulkemaan.

Vapautetun naisen lailla
nousin ylös kiittäen!
Minä olinhan armahdettu,
lähdin Herraani seuraten.



Sesse

Oikea usko

Tammikuun yhdeksännen päivän tekstin nimi on Oikea usko. Ensio Lehtonen kertoo näin:



- Olenko minä oikeassa uskossa, kysyi Jämsän mummo.
- Millaisessa uskossa te siten olette?


- Sen Pätiälä vainaan aikana minä uskoon tulin. Se kun saarnasi kaikki penkkeihin autuaaksi, koska Jeesus on kaikki verellänsä lunastanut.
Minä kyllä olisin tahtonut vaipua penkin alle, kun tunsin itseni niin suureksi syntiseksi.
Mutta kun uskon saarna yhä jatkui, välähti yhtäkkiä sisimmässäni, ja niin minäkin pääsin uskomaan syntini anteeksi. Siitä tuli sellainen riemu, että kesken saarnan nousin ylös ja huusin ; "Minäkin olen autuas!"
Penkkiin ne minut vetivät ja ulos mennessä kysyvät missä on minun huivini. Mutta minä sanoin: "Viis minä huivista, kun minä olen autuas."



Vakuutin Jämsän mummolle, että varmasti hänen uskonsa on oikeaa uskoa, joka vie taivaaseen.


Oikea ja totinen usko on ihmeellistä Pyhän Hengen työtä, ylhäältä tullutta, käsittämätöntä lahjaa ja armoa....

...se on olotila, jonka me itse tajuamme Pyhän Hengen kautta. Se on meille kuin itsestään selvä asia niin kauan kun Pyhä Henki kirkastaa Kristusta ja Sanaa.

Oikea, autuuttava usko tuo meille ilon ja varmuuden, jonka rinnalla kaikki muu menettää merkityksensä.




"Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta - se on Jumalan lahja. -Ef.2:8

Myrsky

Tämän päivän sanassa Ensio Lehtonen kertoi lukemastaan kertomuksesta. Se ilahdutti häntä, koska se muistutti häntä hänen isästään ja itsestään.
Kertomus meni tähän tapaan:














(kuva netistä)






Meri myrskysi. Laiva keikkui aalloilla, kuin lastu. Valtavat aallot paiskoivat sitä sinne tänne. Matkustajat olivat peloissaan, odottaen joka hetki, että laiva vaipuu syvyyteen -







Mutta kauhun ja itkun keskeltä kuului pienen pojan kirkas ääni. Hän leikki täysin tyynenä, niinkuin ei mitään pahaa olisi tapahtumassa.
- Etkö sinä pelkää?" matkustajat kysyivät.
- En minä pelkää sillä isä ohjaa, vastasi poika.





Jotenkin tuo pieni kertomus nosti sydämessäni ihmeellisen ilon läikähdyksen. Varmaan tarvitsin tuon vakuutuksen, ettei tarvitse pelätä, kun Isäni ohjaa elämäni laivaa.




Ensio Lehtonen sanookin:


"Elämän meri myrskyää nytkin. Moni laiva on kärsimässä haaksirikon. Ja ihmiset pelkäävät odottaessaan mitä tulee tapahtumaan.
Mutta meidän ei tarvitse pelätä. Jos olemme taivaallisen kapteenin lapsia, Isä itse ohjaa elämämme purtta.
Mikä turvallisuus täyttääkään mielemme maailman myrskyjen raivotessa,kun tiedämme, että meidän Isämme on sittenkin peräsimessä Usko sen tajuaa.
Tämä usko tuo turvallisuutta elämäämme."





Raamatun kohta oli: Tietäen, että teidän uskonne kestäväisyys koetuksissa saa aikaan kärsivällisyyttä. Jaak. 1:3





Loppuun runo jonka olen joskus kirjoittanut elämän myrskyn keskellä:





Toivotonta, yössä oon,
aamutähteä ei näy.
Myrsky lyö kallioon,
kuinka meidän käy?

Sydämessäin synkät tuulet
yli aavain puhaltaa.
Vieläkö sä ääntäin kuulet,
kun kaikki vajoaa.

Elämässä kaikki päivät
eivät meitä miellytä.
Lupauksesi slti jäivät,
sinä olet lähellä.


Särkyneitä, murtuneita
sinä yksin parannat.
Elämässä eksyneitä
sylissäsi lohdutat.





Tuosta runosta on jo vuosia ja vaikka silloin tuntui toivottomalta, niin myrskyn keskelläkin oli toivo Jumalassa, ja Hänen avussaan. Muistakaamme se jos ja kun joudumme myrskyyn.

Epäusko, huono taluttaja

Tuossa "uudessa" kirjassa on niin mukavia kertomuksia, että ihan innostun niitä tännekin kirjaamaan.




Näin Ensio Lehtonen tammkuun neljäs päivä:



" Jouduin kerran kulkemaan kotikaupungissani isän jäljessä,joka talutti pientä lapsukaista.
- Kuinkas meidän nyt käy, hoki tämä isä yhtenään. -Ihan varmaan tuo koira tulee päällemme ja puree meitä.
Lapsi raukka parahteli ja tarrautui isän käteen yhä lujemmin, kun isä jatkoi yksin puheluaan:
- Varmaan tuo lehmä on paha. Mennään pian pois, ettei se puske meitä.
Lapsi huusi jo täyttä kurkkua ja pyysi isän syliin. Mutta ymmärtämätön isä vain talutti lasta vaaran paikasta toiseen.



Tällainen taluttaja on epäusko. Kuinka monesti olenkaan kuullut sen kuiskaavan:
- Huonosti nyt käy. Ei tästä selviä. Ei Jumalakaan auta.
Tunnethan sinäkin tällaiset epäuskon kuiskaukset. Muistathan kuinka se peljättää, ettet saa syntejäsi anteeksi. Sovittuja asioita se penkoo esille. Ja luonteesi heikkiudet se maalaa voittamattomiksi jättiläisiksi ja pienetkin vastustukset vuoren korkuisiksi.















Mutta usko on kuin Joosua ja Kaaleb , jotka vakuuttivat:

- Kyllä me voitamme heidät, vaikka he ovatkin jättiläisiä.

Israelin kansa kuunteli kuitenkin kymmenen epäuskoisen vakoojan puhetta ja sortui erämaahan.
Sulkekaamme sydämemme epäuskon ääniltä ja kuunnelkaamme uskon Sanaa.
Uskolla me voitamme kaikki vaikeudet.



- Jumalan lupausta hän ei epäillyt, vaan vahvistui uskossa, antaen kunnian Jumalalle.
Room. 4:20

Usko tulee kuulemisesta

Kun vuosi vaihtui, vaihtui myös "Päivän sana"-kirja. Nyt se on Ensio Lehtosen paksu Ristin sana-kirja,miehen entinen. Siinä on ihan ohuet pahvikannet, jotka on menneet aika kurjaan kuntoon, kun on miehellä ollut kovassa käytössä aikanaan. Kirjan on kustantanut Kuva ja sana vuonna 1961. (Olen silloin ollut itse neljä vuotias, noin sivuhuomautuksena :D
















Siinä on joka kuukaudelle "esipuhe" ja tammikuun aihe on Uskon kautta.
















Tammikuun 3. päivä -Sana synnyttää uskon




"Äiti joutui askaroimaan ullakolla. Hänen kaksi pientä lastaan leikki alhaalla leluillaan. Hetken kuluttua tuli toinen portaitten luo ja huusi:
- Äiti, oletko siellä?
- Kyllä, pikkuiseni.
Lapsonen myhäili tyytyväisenä ja palasi taas leikkiinsä. Mutta hetken kuluttua kuului taas hätääntynyt ääni:
- Oletko siellä äiti?
- Olenhan toki lapseni, leikkikää nyt vain.


Niin leikki jatkui turvallisesti. Lapsilla oli hyvä olla, kun äiti oli lähellä, vaikka he eivät häntä nähneet. He uskoivat. Äidin sana synnytti heissä elävän uskon.
Samalla tavalla meissäkin syntyy usko, sillä "usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen sanan kautta".


Jumalan sanassa kuulemme Jeesuksen äänen. Se ei tule kaukaa taivaitten takaa. Se on meidän lähellämme. Se on meissä.
Usko onkin Jumalan sanan synnyttämää lapsenomaista luottamusta , että rakastava Vapahtaja on meitä lähellä.


Tällaista elävää uskoa läsnä olevaan, ihmeelliseen ja voimalliseen Jeesukseen me tarvitsemme joka päivä tänä alkavana vuotena.
Sanan kautta me sitä nytkin saamme.




Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta. Room. 10:17"






Luin taas tuon luvun Raamatusta kokonaan. Olin muuten punakynällä korostanut tuon saman jakeen aiemmin vanhasta Raamatustani. Elävää uskoa ja lapsen kaltaista luottamusta Jeesukseen ja taivaallliseen Isään me tarvitsemme tänäkin vuonna, unohtamatta Pyhää Henkeä. Pyhään kolminaisuuteen.





Siunausta päivääsi sinulle, joka täällä vierailet <3