keskiviikko 17. tammikuuta 2018

Huolenpidossa




Koska meillä on nyt ollut mielessä (ja murheena) ylimääräisten maksujen takia taloudellinen tilanne, oli piristävää tänä aamuna avata Ensio Lehtosen Ristin sana-kirja. Koska: tämän päivän sanan otsikkona oli "Uskovalta ei mitään puutu".




Näin Ensio Lehtonen:



"Muuan sananjulistaja kertoi, että hän oli jo vuosia liikkunut Herran asialla eikä ole mistään saanut säännöllistä palkkaa, mutta mitään ei ole häneltä puuttunut.
Aluksi oli vaikeampaa kun Herra koetteli, mutta nyt hänen on joskus pitänyt sanoa:
- Herra, riittää jo!
- Mutta tarkkana on täytynyt olla menojen suhteen, hän sanoi. Herra vaatii tilille jokaisesta markasta. Omiin nautintoihin ei ole lupa Herran varoja käyttää.



Kuinka toisenlainen olisikaan elämämme, jos joutuisimme pyytämään rukouksessa kaikki ajalliset tarpeemme taivaalliselta Isältämme joka päivä. Se olisi varmaan sellaista lapsenomaista riippuvaisuutta elävästä Jumalasta, joka saisi aikaan paljon kiitosta.



Taivaallinen Isämme ei totisesti kiellä mitään tosi hyvää niiltä, jotka Häneen luottavat ja uskossa tarpeensa Häneltä pyytävät".



- - - Eivätkä panisi toivoansa epävarmaan rikkauteen, vaan Jumalaan, joka runsaasti antaa meille kaikkea nautittavaksemme. 1 Tim. 6:17













Mat. 6:26 Katsokaa taivaan lintuja: eivät ne kylvä eivätkä leikkaa eivätkä kokoa aittoihin ja teidän taivaallinen Isänne ruokii ne. Ettekö te ole paljoa suurempiarvoiset kuin ne?



Luotetaan Jumalaan ja huudetaan Häntä avuksemme hädän päivänä, Hän on luvannut olla kanssamme joka päivä!

6 kommenttia:

  1. Se on sitä ettei me uskalleta heittäytyä sen Jumalan huolenpidon varaan, kun se kysyy meiltä sitä uskoa ja luottamusta, jota meiltä tietty puuttuu... Tiukat paikat meilläkin nyt.

    VastaaPoista
  2. Täytyy vaan sanoa : "Herra lisää meille uskoa" . Siunausta ja voimia teillekin <3

    VastaaPoista
  3. Samaa täälläkin. Alkukuusta selvittiin, mutta isot laskut on vielä kuun lopussa ja helmikuun alussa. Päivä kerrallaan ja uskoen Herran apuun. Siunausta sinulle. ❤

    VastaaPoista
  4. Siunausta ja taivaan isän huolenpitoa teille :)

    VastaaPoista