Niinkuin eilen kerroin, ei Ensio Lehtosen kirjassa ollut tämän päivän sanaa ollenkaan, vaan paikalla oli tyhjä sivu... joten luinkin tämän päivän alkajaisiksi helmikuun esipuheen.
"Kuinka monen lesken ja orvon sydän onkaan saanut lohdutuksen tästä sanasta: - Ei hän ole täällä, vaan hän on noussut ylös. Katsokaa vain paikkaa missä hän on maannut.
Kotipitäjän kirkkomaa on se paikka. Sinne leski ja orpo kantavat kukkansa. Mutta hän itse ei ole siellä. Hän elää. Hän seuraa heitä ja odottaa oikeaan kotiin.
Se on valoisaa optimismia kaikissa elämämme vaiheissa. Se ei ole kulttuurioptimismia, joka perustuu ihmisen mahdollisuuksiin ja pettyy katkerasti sekä ihmiseen itseensä että ihmiskunnan parhaimpiinkin saavutuksiin.
- Kristillinen toivo on kuin sielun ankkuri, varma ja luja, joka ulottuu esiripun toiselle puolelle, sanoo Raamattu. Kristillinen toivo perustuu kaikkivaltiaan Jumalan iankaikkiseen pelastussuunnitelmaan, jonka Hän oman aikataulunsa mukaan toteuttaa Poikansa kuoleman ja ylösnousemuksen kautta viimeistä piirtoa myöten.
Kristillinen toivo iloitsee siitä, että Jumala on asettava jälleen kaiken kohdalleen sekä yksilöiden että kansakuntien elämässä. Hän on tekevä kaiken uudeksi sekä maassa että taivaassa. Kristuksen täytetyssä työssä on kohdalleen asettaminen ja uudeksitekeminen jo tapahtunut, vaikka sitä ei vielä ole ilmaistu eikä julkisaatettu, niinkuin Raamattu sanoo.
Me emme voi olla liian toiveikkaita. Tulevaisuutemme on aina valoisampi kuin mitä voimme mielessämme kuvitella. Edessä päin ovat vielä parhaat päivämme. Kuolinpäivämmekin on suuren kruunauspäivämme hiljainen ja pyhä aatto." Näin siis Ensio Lehtonen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti