maanantai 7. lokakuuta 2019

Heikkoudessa


Tänäänkin oli lohduttavat tekstit aamun kirjoissa.




Jumala puhuu kirjasta:








"Riemuitse heikkoudessa"



"Vapahtaja, anna anteeksi. Sinä tunnet heikkoutemme."





"Niin, Minä tiedän kaiken. Tiedän jokaisen armon anomuksen, jokaisen väsyneen huokauksen, jokaisen avunpyynnön, jokaisen pettymyksen aiheuttaman surun, jokaisen heikkouden.
Olen kaikessa mukanasi. Hellä myötätuntoni on puolellasi. Voimani on sinun.
Riemuitse heikkoudessasi, lapseni. Voimani tulee täydelliseksi heikkoudessa. Kun sinä olet heikko, Minä olen vahva, niin että voin auttaa, parantaa, varjella. Luota Minuun, lapseni. Tiedän kaiken. Olen vierelläsi. Olen väkevä, voin pelastaa. Nojaa rakkauteeni ja tiedä, että kaikki on hyvin."





Palasia Hilja Aaltosen Päivähartauskirjasta tänään:




"Evankeliumin rikkauteen kuuluu ansaitsematon armo. Kaikki mitä saamme Jumalalta, tulee meille Jeesuksen Kristuksen suorittaman sovituksen perusteella. Kukaan meistä ei selviä omilla teoillaan. Älä sen tähden katsokaan itseesi, älä kuuntele tuntosi soimaavia syytöksiä ja jää niiden alle."



"Käännä katseesi Jeesukseen. Muista mitä Hän on puolestasi tehnyt. Luota siihen. Hän on tuonut armon ja laupeuden syytösten keskelle.Kristuksen työhön Jumala on mielistynyt. Siihen mekin saamme yhä uudelleen ihastua ja nousta sen työn voimasta alakuloisuudesta kiitokseen ja ylistykseen."



"Kiitos Herra Jeesus, että minut voitti rakkautesi."

4 kommenttia:

  1. Lohdullisia tekstejä tosiaan! Muuten kun olet jakanut otteita tuosta Hilja Aaltosen Päivähartauskirjasta, niin olin miettinyt pääni puhki, että ihan kuin minullakin olisi se jossain vai luulenko vain. Nyt kerran ilahduin, kun sattumalta törmäsin siihen meidän kirjahyllyssä, ja aloin itsekin lukea sitä vaihteeksi. Se on hyvä kirja!

    VastaaPoista
  2. Ny vasta tajusin, että mullakinhan on tuota Hiljan päivähartauskirjaa: 2 osaa, tammi-kesä ja heinä-joulu. Katsoin, että samaa tekstiä oli merkitylle päivälle. Olin jo unohtanutkin nuo joskus kirppikseltä hankitut kirjat, mutta joku päivä sitten osuivat silmiini yhdestä lehtilaatikosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva! Minun kirja on kuudes painos ja siinä on koko vuosi.

      Poista