sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Jumala on meidän puolellamme koettelemuksissa








Elävä uutinen-kirjasta (Uusi testamentti vapaasti kerrottuna):




"Olen varma siitä, ettei mikään voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta. Siihen ei pysty kuolema eikä elämä, eivät enkelit - eivät edes helvetin vallatkaan voi tehdä mitättömäksi Jumalan rakkautta meitä kohtaan. Ei meidän nykyinen ahdistuksemme, ei epävarma tulevaisuus, eivät henkivoimat - ei mikään tässä maailmassa eikä koko maailmankaikkeudessa voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, jota hän on osoittanut antamalle meille Herramme Jeesuksen Kristuksen." Room. 8:37-39






"Jumalalle, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Isälle, kuuluu kaikki kunnia: Hänen rajattoman hyvyytensä ansiosta saimme syntyä uudestaan, ja meistä tuli Jumalan oman perheen jäseniä. Meillä on nyt ikuisen elämän toivo, sillä Kristus nousi kuolleista. Jumala on varannut lapsilleen ikuisen elämän arvokkaan lahjan. Tämä puhdas, saastumaton ja kulumaton lahja odottaa teitä taivaassa. Valtavalla voimallaan Jumala tekee mahdolliseksi sen , että tämä lahja on kerran teidän, koska uskotte häneen. Tämän saavat kaikki ihmiset nähdä viimeisenä päivänä. Olkaa siis iloisia! Vaikka teillä nyt onkin vaikeuksia, tiedätte mitä on tulossa." 1.Piet. : 3-6




Lopuksi tekee mieli sanoa "Kiitos Jumalalle Hänen sanomattomasta armostaan !"








2 kommenttia:

  1. Olipa hyvä nähdä tämäkin vähän erilaisena käännöksenä. Näkee ikäänkuin uusin silmin joitakin kohtia. Minä huomioin nyt nuo: "ei epävarma tulevaisuus" sekä "kulumaton lahja".

    VastaaPoista
  2. Aina joku erilainen käännös tuo uusia vivahteita asiaan...ja joku erilailla sanottu kohta "kolahtaa" :)

    VastaaPoista