sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Vuoden vaihteessa




Vielä tavallistakin enemmän vuoden vaihtuessa ajattelee tulevaa...eikä aina niin kovin toiveikkaalla mielellä. Vaikka kyllähän Herra on ollut kanssamme tänäkin vuonna, ja on luvannut olla tulevissakin kanssamme. "En minä sinua hylkää enkä jätä" Hän vakuuttaa.




Minulla on ollut tänä vuonna "Päivän sanana" tätini vanha Rukouskirja, jonka tekstit ovat alunperin vuodelta 1926 :)




Vuoden viimeisen päivän tekstissä sanottiin mm. näin:

Me rukoilemme Sinua: Vahvista Sinä meitä kaikilla teillämme uudenkin vuoden aikana. Ja ota vastaan kiitoksemme kaikesta, mitä Sinä tämän vuoden aikana olet tehnyt! Sinun nimesi olkoon kiitetty ja ylistetty joka aika! Me tahdomme seurata Sinua ja pysyä Sinun taivaallisessa elämässäsi. Amen."










Raamatun kohta oli Luukas 2:25-38



Lisänä minulla on miehen jätepisteeltä löytämä kirja "Jumala puhuu", jonka hän antoi minulle. Sen on toimittanut A.Russell ja sen on kustantanut Kuva ja Sana vuonna 2003.




Siinä vuoden viimeisen päivän teksti oli otsikoitu rohkaisevasti: "Jeesus on voittaja"



"JEESUS. Siinä nimessä voitat. Jeesus. Älä lähesty minua nöyristelevänä kerjäläisenä, vaan sano ystävän lailla nimi - Jeesus. "Sinun on annettava hänelle nimi Jeesus, sillä Hän on pelastava kansansa heidän synneistään.."

Tähän sanaan "synti" sisältyy muutakin kuin vain paheita ja turmellusta. Siihen sisältyy epäily, pelko, kiukku, epätoivo, kärsimättömyys, rakkauden puute suurissa ja pienissä asioissa. Jeesus. "Hän on pelastava kansansa heidän synneistään." Hänen nimensä pelkkä lausuminen kohottaa sielun mitättömien ärtymyksien laaksosta vuorten korkeuksiin.
Hän on pelastava kansansa heidän synneistään." Pelastaja ja ystävä, ilon tuoja ja auttaja, johtaja ja opastaja - Jeesus.
Tarvitsetko vapautusta pelkuruudesta, hankalista olosuhteista, puutteesta, epäonnistumisista, heikkoudesta?
"Ei ole muuta nimeä...jossa sinulla on pelastuminen." - Jeesus. Lausu se usein. Omaksu voima, jonka tämä nimi tuo tullessaan".




Turvatkaamme Häneen tulevankin vuoden aikana, niin paha ei saa meistä valtaa. Koska Jeesus on voittaja ja Hänen kanssaan mekin olemme voittajia!
Kohta vuosi vaihtuu ja vaihtuu Päivän sana kirjakin, katsotaan mikä se sitten on :) Ehkä eräs miehen entinen kirja.



Hyvää vuoden alkua jokaiselle ystävälle <3 Tavataanhan ensi vuonnakin!




2 kommenttia: