lauantai 7. joulukuuta 2019

Jumalan adventtiaikaa








Tämän päivän tekstiä Hilja Aaaltosen Päivähartauskirjasta:




Ihmisinä, joiden synnit on annettu anteeksi ja joiden nimet ovat elämän kirjassa, meidän ei tarvitse pelätä. Mehän elämme ajassa, josta Jeesus sanoi kerran: "Nostakaa päänne. Teidän lunastuksenne hetki on lähellä." Jumalan ihmisellä on ihana adventtiaika. Kuljemme pimeydessä sellaista joulua kohden, jolloin uskovaisen sydän saa täyttyä taivaallisella ilolla, riemulla, kirkkaudella ja kiitoksella. On ihanaa olla nyt Jumalan lapsi ja armosta autuas.
Onnellinen se, jonka synnit on anteeksi annettu ja jonka nimi on elämänkirjassa.


Minne tämän päivän ihminen menee, kun kaikki järkkyy?
Mutta Jumalan oma, jonka talletukset ovat Hänen pankissaan taivaallisessa kultakannassa, tietää olevansa turvassa. Se, jolla on ihanat kiinteistöt Jumalan valtakunnassa, tietää, että vaikka miten kävisi, hän on täällä vieraassa maassa outo ja muukalainen. Hän menee kotiin, kun täällä käy niin ahtaaksi, että Herra näkee: Jumalan kansa ei pääse tekemään matkaa tässä ajassa. Meitä ei jätetä uupumaan, vaan Hän vie meidät kasvojensa loisteeseen."




Ole ystäväni siunattu tänäänkin, vaikeuksien keskelläkin odota Herraa, Hän on sinun toivosi ja apusi!

3 kommenttia:

  1. Onpa ihana kirjoitus Hilja Aaltosella! Hyvä teksti myös tuossa kuvassa. Siunausta sinulle! <3

    VastaaPoista
  2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista