torstai 9. maaliskuuta 2017

Erämaassakin voi kukoistaa














Eräänä päivänä kun hävitin kaikenlaisia vanhoja papereita, niin löysin kirjanmerkin, jonka taakse olin vuosia sitten kirjoittanut nämä sanat Raamatusta.





Jeremia 31:1-4 Ilmeisesti 38-käännös.


" Näin sanoo Herra: Kansa, miekalta säästynyt löysi erämaassa armon, minä menen saattamaan sen, Israelin, rauhaan. Kaukaa ilmestyy minulle Herra: Iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut, sen tähden minä olen vetänyt sinua puoleeni armosta. Minä rakennan sinut jälleen, ja sinä tulet rakennetuksi, neitsyt Israel. Sinä kaunistat itsesi jälleen käsirummuillasi ja lähdet iloitsevaisten karkeloon."






Vaikka siinä kerrotaan Israelista, Jumalan omaisuuskansasta, niin mekin voimme omistaa nuo jakeet itsellemmekin henkilökohtaisesti. Muistin, kun näin tuon kirjoituksen, kuinka olin sen omistanut itselleni ja siksi kirjoittanut sen muistiin kauniista vihkon kannesta tekemääni kirjanmerkkiiin.
Ja vuosia tämä oli minun Raamattuni tai jonkun hengellisen kirjan välissä. Nyt se pääsi takaisin Raamatun väliin :)














Silloin olin ollut juuri päässyt irti entisestä suhteesta, jossa oli perheväkivaltaa ja alkoholista johtuvia muita haittoja. Olin pelännyt ex-miehen uhkauksia, kuinka hän tappaa minut jos jätän hänet, kuunnellut uhkaussoittoja ja joutunut joskus vainotuksi kaupungilla hänen taholtaan. Mutta kuitenkin näistä huolimatta olin iloinen että "olin miekalta säästynyt" ja vaikka vieläkin olin vähän erämaassa, olin kuitenkin jo vuosia sitten "löytänyt armon". Ja Herra sanoi: "iankaikkisella rakkaudella minä olen sinua rakastanut, sen tähden minä olen vetänyt sinua puoleeni armosta."






Ja vielä: Minä rakennan sinut jälleen ja sinä tulet rakennetuksi.....ja lähdet iloitsevaisten karkeloon...."






Niin kiitollinen olen Herralle, että Hän on todella ollut mukana ja vienyt läpi ahdistusten,kun olen saanut turvata Häneen. Ja Hän on todellinen Vapahtaja ja auttaja <3

6 kommenttia:

  1. Hyvä löytö sinulla sieltä papereittesi joukosta. Tälläiset löydöt ilahduttaa, ei vain sinua itseäsi, vaan meitä myöskin jotka saamme tämän blogisi välityksellä iloita niistä. Minä tosiaan ilahduin kun näin, että täällä on taas jotain luettavaa:) Tämmöisiä blogeja saisi olla enemmänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin koen välillä huonoa omaatuntoa,kun tulee niin vähän tänne kirjoitettua...pitää yrittää tehdä parannusta :)

      Poista
  2. Mäkin tykkään lukea tätä blogia. Kiva kun kirjoitit meille.

    VastaaPoista
  3. Ihanat nuo jakeet ja ihanasti Jumala on pitänyt sinusta huolta! Itse olen vain joskus poikennut blogissasi, mutta pitäisi käydä useammin :)

    VastaaPoista
  4. Tervetuloa! Toivottavasti tänne alkaisi tulla useammin kirjoituksiakin :)

    VastaaPoista