keskiviikko 12. huhtikuuta 2017

Särkyneitä,onhan meitä...













Tuo otsikko on eräästä omasta runostani. Tänään heräsin aikaisin ja hieman ahdistuneena. Mielessäni soi laulun pätkiä, niimpä päätin kirjoittaa niistä.
"Särkyneille on puhuttava hiljaa ja sanoin jotka eivät lyö..." tuon koin taas eilen illalla omakohtaisesti. Kun hyvää tarkoittavien ihmisten sanomiset särkynyt tuntee vaatimuksiksi. Ja kokee itsensä vielä huonommaksi, kun ei pysty "vaatimuksiksi" tuntemiaan asioita täyttämään... vaikka ne voivat olla muille ihan helppoja toteutettavia...ja vaikka periaatteessa ne eivät ole edes vaatimuksia vaan tosiaan hyvää tarkoittavan ystävän "neuvoja"..








Mutta niinhän Raamattukin sanoo, että "Jokainen tuntee vain oman sielunsa kivun ja oman ruumiinsa tuskan." Harva osaa asettua toisen asemaan.







Toisesta laulusta soi myös vaan kaksi sanaa: ..."tueksi toivottoman"... muistin , että se on laulusta Kuljeta ja johda... katsoin sen netistä ja tuo jae menee: "kätemme vahvista työhön, tueksi toivottoman". Ehkä särkyneenä voi ymmärtää toista särkynyttä paremmin. Ainakaan ei halua loukata ketään, kun itse ottaa kaiken niin herkästi moitteena.





Näillä miettein mennään tänään.

4 kommenttia:

  1. Särkynyt se särkynyttä ymmärtää...

    VastaaPoista
  2. Niinhän se monesti on, että ihmisten "hyvää tarkoittavat" sanat tuntuvat vaatimuksilta, syytöksiltä jne. Itsekin olen enemmän se herkkä ja särkynyt, joka ei monesti kestä niitä vaatimuksia.

    VastaaPoista