torstai 19. heinäkuuta 2018

Varjelija





Ensio Lehtonen kysyi lapsilta: "Mitä se merkitsee kun laulamme Ystävä sä lapsien, katso minuun pienehen? Lapset olivat laulaneet tämän tutun virren kovalla äänellä, he osasivat sen hyvin ja lauloivat sitä mielellään. Mutta nyt opettajan kysymys sai heidät mietteliäiksi. Mitä se tosiaan merkitsee, että Jeesus katsoo pienehen?





Kukaan ei aluksi tuntunut osaavan vastata tähän kysymykseen, eivät isommatkaan lapset. Mutta silloinpa kohosikin pienen Pekka-pojan käsi ylös. Kaikkea se Pekka luulee tietävänsä, hymähtivät isommat pojat.
- No, Pekka, sanoi opettaja.
Pekka nousi ja vastasi reippaasti:
- Se tarkoittaa sitä, että Jeesus katsoo minun perääni, että minä pääsen taivaaseen.





Se oli hieno ja viisas vastaus. Isotkin pojat katsoivat Pekkaa ihmeissään. Mistä hän sen tiesi ja osasi vastata noin viisaasti.
Pekka tiesi sen siitä, kun Pekan äidillä oli tapana sanoa Maija-siskolle: "Katso nyt Pekan perään, ettei hän jää auton alle". Kerran oli niin meinannut käydä, mutta Maija oli äkkiä tempaissut veljensä auton edestä syrjään. Niin Maija katsoi Pekan perään.





Samalla tavalla Jeesus katsoo meidän peräämme. Elämän tie on vaarallinen, onnettomuuksia sattuu tiheään. Mutta tiellä on myös Herra Jeesus, joka valvoo omiaan. Hän katsoo niiden perään, jotka panevat toivonsa Hänen johdatukseensa.
Kuinka turvallista onkaan ajatella , että hän katsoo meitäkin rakastavilla silmillään. Hän näkee vaarat jo kaukaa ja voi meitä auttaa oikealla tavalla ja oikealla ajalla.





Teksti mukaeltu Ensio Lehtosen tekstistä Risti sana-kirjasta vuodelta 1961.



- - -




- Käympä tahi makaan, sinä sen havaitset ja kaikki minun tieni ovat sinulle tutut. Sinä olet saartanut minut edestä ja takaa ja askenut kätesi minun päälleni. Sen kaltainen tieto on minulle ylen ihmeellinen. Ps. 139: 3, 5, 6





4 kommenttia: