(Satama kuva isäni lähettämä kortti äitini isälle Hampurista, luultavasti joskus 50-60 luvulla).
Ensio Lehtosen kirjasta, vapaasti kerrottuna.
Erään perheen isä oli lähtenyt Amerikkaan "kultaa vuolemaan". Hän onnistuikin hyvin ja muutaman vuoden päästä lähetti vaimolleen ja pojalleen matkaliput Amerikkaan. Äiti ja poika lähtivät iloissaan matkaan. Onnellisesti he saapuivat New Yorkiin, josta he jatkoivat matkaa laivalla Kaliforniaan.
Eräänä päivänä kuului laivalla kauhea huuto: "Tuli on irti". Kapteeni ja miehistö tekivät kaikkensa tulipalon sammuttamiseksi, mutta turhaan. Palo levisi kovalla vauhdilla ja läheni suurta ruutivarastoa. Tilanne oli kauhistuttava.
Pelastusveneet laskettiin nopeasti veteen, mutta niitä ei ollut tarpeeksi. Voimakkaimmat ryntäsivät paniikissa veneisiin ja heikoimmat jäivät oman onnensa nojaan.
Viimeinen vene oli jo irtautumassa laivasta, kun äiti ja poika anelivat pääsyä veneeseen. "Emme voi ottaa kuin yhden matkustajan enää", sanoi laivamies. Äiti hyvästeli hellästi poikansa ja laski hänet veneeseen sanoen: "Kerro isällesi, että minä kuolin pelastaakseni sinut".
Sellaista on äidin rakkaus. Se ei etsi omaansa, vaan antaa kaikkensa, vaikka oman elämänsä. Siltikin se on vain heikko kuva siitä rakkaudesta, jolla Vapahtaja on meitä rakastanut valitessaan ristin kuoleman, pelastaakseen meidät.
"Hyvän edestä joku mahdollisesti uskaltaa kuolla, mutta Jumala osoittaa rakkautensa siinä, että Kristus, kun me vielä olimme syntisiä, kuoli meidän edestämme." Room.5 : 7,8
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti