sunnuntai 4. joulukuuta 2016

Vanhaa viisautta




Minulla on tällainen Cristoph Blumhardt:n Rukouskirja, jonka sain vuosia, vuosia sitten, edesmenneeltä tädiltäni jossain hänen lähettämässään paketissa. Kirja on vuodelta 1933 ja siinä on joka päivälle rukous ja myös Raamatun kohta merkittynä.















Joulukuun neljännen päivän kohdalla on Raamatun viittaus Ilm.3, 10-12
Kun tuo on vanha kirja, niin laitan tähän Raamatun kohdan ihan normaalilla 33/38 käännöksellä.








Siis Ilm. 3: 10-12




"Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä nyt otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maan piirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat. Minä tulen pian, pidä mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi sinun kruunuasi. Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi Jumalani temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen Jumalani nimen ja Jumalani kaupungin nimen , sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun Jumalani tyköä, ja oman uuden nimeni."

















Rukouksessa sanotaan näin: "Herra, Jumalamme, vahvista Sinä sydäntämme tänäkin päivänä sanasi kautta. Sinä olet Isämme, ja me olemme Sinun lapsiasi, ja me tahdomme luottaa sinuun kaikkena elinaikanamme. Suojaa Sinä meitä kaikilla teillämme, ja anna meidän alati pitää huomoimme kohdistettuna Sinun valtakuntasi tulemiseen, Herramme Jeesuksen Kristuksen tulemiseen. Älä anna meidän joutua harhaan kaiken sen keskellä, mitä nykyisenä aikana tapahtuu, vaan anna meidän alati pysyä valppaina. Suo meidän myös siinä vapaudessa palvella Sinua ja säilyä kaikesta eksytyksestä, tulkoon sitten maailmassa mitä tahansa. Lahjoita meille Pyhä Henkesi kaikessa, sillä me emme voi tehdä mitään ilman häntä. Auta meitä, ja ole myös ylistetty kaikesta siitä, missä jo niin monella tavoin olet antanut meille apuasi! Amen."















Vaikka tuo on vuodelta 1933 eli 83 vuotta sitten julkaistu, niin samoin voimme rukoilla tänäänkin. varsinkin lause "mitä nykyisenä aikana tapahtuu" kosketti mieltäni, kun tv:stä tulee koko ajan niistä Imatran tapahtumista... Herra antakoon voimaa uhrien omaisille ja myös surmaajan omaisille. Herra armahda!




Me elämme pahassa maailmassa, mutta kerran on tuleva päivä, "meidän vapautuksemme hetki" niinkuin Sana sanoo. Siunattua adventtia teille!

sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Kohtaaminen aamun koitteessa









Päivät on menneet nyt niin hitaasti, johtuneeko tuosta rinnan kipeydestä. (Se on nimittin taas ollut niin kipeä). Meinasin aloittaa tämän kirjoituksen, että "eräänä päivänä" , sitten havahduin miettiessäni siihen, että sehän oli eilen! Siis eilen aamulla heräsin kun kuulin huudettavan "Sepi!" (Se on miehen antama lempinimi minulle :)
Ajattelin miehen huutavan mulle aamuherätyksen...kun olimme lähdössä kaupunkiin.




Katsoin kelloa, se oli 6.30. Ei hyvänen aika näin aikaisin tarvitse nousta...olenko nähnyt unta... Samassa rupesi mielessäni soimaan laulu, hyvin selvästi ja kovasti: "Voit ehkä yrittää elää riskitöntä elämää ja lasikaapissa voit aarteitasi suojella"...laulu kuulosti tutulta ja unisena mietin mikä laulu se oli ja samassa soi jatko siitä päässäni: "Anna kaikki tai ei mitään, se on hintana elämän. Anna peliin koko pieni sydän, saat itse paljon enemmän. Anna kaikki tai ei mitään, älä taakse jää vilkuilemaan, silloin kun on aika nousta Jeesusta seuraamaan."
Samassa mulle tuli synnintunto ja katumus miten olen uskoanikin pitänyt ikäänkuin lasikaapissa piilossa ja tosiaan yrittänyt elää riskitöntä elämää, sellaista suojattua...täällä maalla se on hyvin sujunutkin... Sain tehdä parannusta ja luovuttaa elämäni Jeesukselle uudestaan, kokonaan. Sanoin Jeesukselle: Sinun elämäsi on minun ja minun elämäni on sinun! Tuo lausekin tuli ihan kuin sisältäni itsestään, yllättäen.





Rukoilin siinä aikani ja läksin sitten alakertaan. Väsymys oli kuin pois pyyhitty. Tiesin, että olin kohdannut Jumalan ja arvasinkin, ettei mies ollut huutanut mua. Se varmistui kun kysyin hältä: "Huusitko sä mua?" Ei ollut huutanut. Ymmärsin, että Jumala oli käyttänyt huumorintajuisesti miehen mulle antamaa nimeä, koska tiesi, että siihen havahtuisin. Kerroin tapauksen miehelle ja tänään haluan kertoa sen seurakunnassa, jos mahdollista. Se oli minulle erittäin todellista.





Halutessanne voitte lukea 1.Samuelin kirja luku 3: Herra kutsuu Samuelia.




Ylistetty olkoon Herra!

sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Viestejä seurakunnille












Ilmestyskirja 1:10-11 Johannesta käsketään kirjoittaa kirjeet seitsemälle seurakunnalle: Efesokseen, Smyrnaan, Pergamoniin, Tyatiraan, Sardekseen, Filadelfiaan ja Laodikeaan.
Eräänä päivänä tutkin niitä tarkemmin. Huomasin, että näistä seitsemästä vain Smyrna ja Filadelfia olivat ns. hyvät (Jumalan mielen mukaiset seurakunnat).
Smyrnan seurakunnalle Jeesus antoi vain ohjeen: "Ole uskollinen kuolemaan asti, niin minä annan sinulle elämän kruunun."
Filadelfian seurakunnalle Hän sanoi: "Pidä kiinni siitä mitä sinulla on, ettei kukaan ottaisi kruunuasi."







Sen sijaan muut viisi seurakuntaa olivat niitä, joille tuli kehoitusta parannukseen. Efesoon Jumala oli tyytyväinen siinä, että sillä oli kestävyyttä ja että se vihasi nikolaiittojen tekoja, joita Jeesus itsekin vihasi. Mutta Ilm.2:4-5 Hän sanoo: "Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hylännyt ensi rakkautesi. Muista siis mistä olet langennut, tee parannus ja tee niitä ensimmäisiä tekoja."





Pergamonin seurakunta sai kiitokset siitä, että : "Sinä pidät kiinni minun nimestäni, etkä ole kieltänyt uskoasi minuun...", mutta.... (Ilm.2:14-15) "jotakin minulla on sinua vastaan: Sinun joukossasi on niitä jotka pitävät kiinni Bileamin opista......että he söisivät epäjumalille uhrattua ja harjoittaisivat haureutta. Joukossasi on myös niitä, jotka pitävät kiinni nikolaiittojen opista."





Tyatiran srk:n hyvä puoli oli se, että "minä tiedän sinun tekosi, sinun rakkautesi ja uskosi, palvelemisesi ja kestävyytesi. Tiedän myös, että sinun viimeiset tekosi ovat lukuisammat kuin ensimmäisesi." Ilm. 2: 19
Mutta...."se minulla on sinua vastaan, että suvaitset tuota naista, Iisebeliä, joka sanoo itseään profetaksi ja opettaa ja eksyttää palvelijoitani harjoittamaan haureutta ja syömään epäjumalille uhrattua." Ilm. 2:20





Sardeksen srk:lle tuli kehoitus parannuksen tekemiseen heti luvun alussa (Ilm.3: 1-3) "Minä tiedn sinun tekosi. Sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut. Herää valvomaan ja vahvista jäljelle jääneitä, niitä, jotka olivat jo kuolemaisillaan, sillä minä en ole havainnut tekojasi täydellisiksi Jumalani edessä. Muista siis mitä olet saanut ja kuullut , noudata sitä ja tee parannus."







Viimeisenä kirje Laodikean seurakunnalle. Siinäkin varoitus/moite tulee heti luvun alussa. Ilm. 3: 15-19 "Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava. Kumpa olisitkin kylmä tai palava! Mutta koska olet penseä, et kylmä etkä palava, minä oksennan sinut suustani. Sinä sanot, että olet rikas etkä tarvitse mitään. Et kuitenkaan tiedä, että juuri sinä olet kurja ja säälittävä, köyhä, sokea ja alaston. Minä neuvon sinua ostamaan minulta tulessa puhdistettua kultaa, että rikastuisit, ja valkeat vaatteet, että niihin pukeutuisit eikä alastomuutesi häpeä näkyisi, ja silmävoidetta voidellaksesi silmäsi, että näkisit. Kaikkia niitä, joita rakastan, minä nuhtelen ja kuritan. Ahkeroitse siis ja tee parannus."





Tutkikaamme jokainen itseämme, mitä seurakuntaa muistutamme ja missä meillä on parannuksen teon paikka. Itselläni ainakin tuo penseys on ollut sellainen, jota vastaan on saanut taistella.

"Se joka voittaa, puetaan siis valkoisiin vaatteisiin, enkä minä pyyhi pois hänen nimeään elämän kirjasta ja minä tunnustan hänen nimensä Isäni edessä ja hänen enkeliensä edessä." Ilm.3:6



Näihin Jeesuksen sanoihin on hyvä lopettaa. Hyvää kotimatkaa :)











perjantai 9. syyskuuta 2016

Hän on kanssasi











Tänään perjantaina 9.9. Päivän sana sanoo: Kun kuljet vesien halki, minä olen sinun kanssasi, kun virtojen poikki, ne eivät tempaa sinua mukaansa, kun astut tulen lävitse, sinä et pala eikä liekki sinua polta. Jes.43:2




Jeesus nousi, nuhteli tuulta ja käski merta: "Vaikene, ole hiljaa!" Tuuli asettui, ja tuli aivan tyven. Jeesus sanoi heille: "Miksi te noin pelkäätte?" Mark.4:39-40




Jos sinusta tänään tuntuu, että sinä olet yksin kaiken ahdistuksen keskellä, ei kukaan voi ymmärtää sinua...niin muista, että Hän, Jeesus, on kanssasi. Hän näkee sinut täydellisesti, kaikkinesi, koko elämäsi.




Tuosta tuli mieleen, että minulla on kortti, jossa lukee: "Ystävä on hän, joka tietää sinusta kaikki ja rakastaa sinua silti." Olen itse kirjoittanut siihen lisäyksen ystävä sanan jälkeen "Jeesus" . Hän on totisesti se ystävä, joka näkee meidät salatuinpaan saakka ja silti rakastaa meitä! Siunausta päivääsi <3

sunnuntai 28. elokuuta 2016

Turvapaikka pelosta












Tämän päivän sanassa sanotaan: "Sinä olet vuori ja turvapaikka. Sinä olet pelastajani, sinä autat minut turvaan vainoojilta." 2.Sam. 22:33



Ja "Me olemme kaikin tavoin ahtaalla, mutta emme umpikujassa, neuvottomia, mutta emme toivottomia, vainottuja, mutta emme hylättyjä, maahan lyötyjä, mutta emme tuhottuja." 2.Kor. 4:8-9





Minusta tuo on niin ihanasti sanottu, että Herra on turvapaikka. Meille "pelkureille" on se lupaus, että jos maailma murjoo, saamme paeta Hänen turviinsa.
Ja varmasti jokainen meistä joskus jotakin pelkää, toiset enemmän, toiset vähemmän. Lupaus kuuluu kaikille.
Tuosta "vainoojilta" sanasta minun tuli mieleen, että monta kertaa ne pahimmat vainoojat ovat meidän omat ajatuksemme, omat pelkomme ja huono itsetuntomme.
Tuli mieleen runo, jonka olin joskus kirjoittanut, siinä sanottiin, että "minua piirittivät omat myrkylliset ajatukseni", jotka veivät yöunen...





Päivänsanassa on myös virren säkeistö, minulle tuntematon, mutta hyvältä kuulostava:




"Nyt Herran hyvyydestä me saamme riemuita ja armon kyllyydestä kiitosta veisata. Päivinä myötäisinä ja vaivan täyteisinä iloitkaa Herrassa!" 330:1





"Iloitkaa aina Herrassa, vieläkin minä sanon teille: Iloitkaa!" Sanoi jo Paavalikin. Fil.4:4 Iloista ja siunattua sunnuntaita!




torstai 11. elokuuta 2016

Pukeudu...










Metsäntyttö kirjoitti blogissaan "Tämän jälkeen -toinen todellisuus" eräästä Raamatun paikasta, jossa puhuttiin pukeutumisesta "ystävällisyyden asuun".





Minä innostuin siitä tutkimaan enemmänkin, mitä Raamatussa sanotaan hengellisestä pukeutumisesta. Tai oikeammin uudessa testamentissa.
Ensin Luuk.24:49 sanotaan "...teidät puetaan voimalla korkeudesta". Se oli ainoa näistä kohdista, jossa Jumala pukee meidät.
Muissa meitä neuvotaan/pyydetään/vaaditaan pukeutumaan...eli se on meidän tahdosta kiinni haluammeko pukeutua.





Room.13:14 sanoo: Pukekaa sen sijaan yllenne Herra Jeesus Kristus... edellisissä jakeissahan neuvotaan panemaan pois pimeyden teot ja pukemaan päälle valon varusteet (Raamattu kansalle käännös). Vaeltamaan säädyllisesti, ei mässäilyissä, juomingeissa, haureudessa, irstaudessa, riidassa, kateudessa vaan päin vastoin kuin valossa. Ettei meidän teoissamme olisi mitään salattavaa, näin sen käsitän.
Ef.4:24 ...pukea päällenne uusi ihminen eli hyljätä "vanha ihmisemme", jonka mukaan ennen vaelsimme ja jonka himoja noudatimme....uudistua hengeltämme ja mieleltämme ja pukea päällemme uusi ihminen, joka on luotu Jumalan kuvan mukaisesti totuuden vanhurskauteen ja pyhyyteen, niinkuin jae 24 sanoo.






Ef.6:11 "Pukekaa yllenne Jumalan koko taistelu varustus" ja uskovan taisteluvarustushan on tämä:


Totuuden vyö
vanhurskauden haarniska
alttiuden kengät
uskon kilpi
pelastuksen kypärä
hengen miekka (= Jumalan sana).


Kol.3:12 Tämä on se jae, josta tämä asian tutkinta sai alkunsa: "Pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja pitkämielisyyteen..." siinä sitä onkin tavoittelemista :)Ja ohjeethan jatkuvat seuraavissa jakeissa. Meidän pitäisi lisäksi kärsiä toisiamme, antaa anteeksi toisillemme, pukeutua rakkauteen, pitää sydämissämme rauha, olla kiitollisia, opettaa ja neuvoa toinen toistamme...




Puvuista vielä Ef.6:14 "olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska", 1.Tess.5 :8 "olkoon pukunanne uskon ja rakkauden haarniska".





Kyllähän meillä pukeutumista riittää :)







sunnuntai 7. elokuuta 2016

Tänä sunnuntaina










Tämä blogi on jäänyt ihan "lapsipuolen asemaan", niinkuin sanotaan. Vaikka hyvin aikomuksin tämän silloin aloitin.




Mutta Päivän sanasta tänään: Missä ovat ne jumalat, jotka olet itsellesi tehnyt? Tulkoot ne hädän hetkellä auttamaan sinua, jos voivat! Jer.2:28


Aika kovaa tekstiä...hmm. Onneksi meidän turvamme on ikiaikojen Jumalassa. Päivän sanassakin uuden testamentin lainauksessa sanotaan: Teillä on vain yksi mestari, Kristus. Matt. 23:10
Niinpä, Hän on jopa henkensä antanut meidän heikkojen ihmisten puolesta, eikö hän antaisi kaikkea muutakin, mitä me tarvitsemme.




Päivän sanassa on taas sunnuntain tapaan myös virren värssy. Tällä kertaa se on virsi 506 ja sen kolmas säkeistö. Sen alun koen kovinkin tutuksi omalle itselleni:
"Miksi pelkään mielessäni, miksi usein ahdistun. Ympärillä, itsessäni kovan tunnen taistelun..." Vaan säkeen lopussa sanotaan: "Armoistuimesi luokse näytä turvallinen tie."





Hänessä me elämme, liikumme ja olemme, joka hetki Jeesus on meidän kanssamme ja hänessä meillä on turva tuomiopäivänä. Siunattua sunnuntaita sinulle ystävä!