lauantai 21. huhtikuuta 2018

Elämän portti





Ensio Lehtoselta kirjasta "Ristin sana" lainaan tähän omin sanoin kertomusta Kiinasta.





Kiinalainen hengellinen taiteilija oli maalannut kuvan , joka esittää entistä pimeää elämää ja uutta valoisaa elämää, jota erottaa toisistaan korkea ja ylittämätön muuri. Hän on kuvaillut muurissa olevan ristin muotoisen aukon, joka ei kuitenkaan ole läpinäkyvä, vaan ihan kuin kiinteää ainetta, kuin tiheää sumua, jonka läpi voi kuitenkin kulkea. Kiinalainen mies vanhan ajan palmikkoineen on juuri kulkemassa ristin kautta uuteen elämään.





Kertomuksessa kuvaltiin se niin elävästi, että näin tämän kuvan mielessäni ja ajattelin, että yritän piirtää sen. Tässä olisi vaan kaivattu vähän
parempia piirustustaitoja :)













Ensio Lehtonen kirjoittaa, että harvoilla on tällainen näkemys rististä. Me joko hengellistämme ristin jonkinlaiseksi aatteelliseksi tunnusmerkiksi tai aineellistamme sen katollisten tavoinkäsintehdyksi puuristiksi. Kummassakin tapauksessa olemme erehtyneet ristin todellisesta olemuksesta.
Risti on "ainetta" johon pääsee todella sisälle. Ja se on voimaa, joka uudistaa niin pakanan kuin kristitynkin.
Astutaan siis sisälle ristiin ja sen voimaan yhä uudelleen tai ensimmäistä kertaa!





Raamattu sanoo : "Sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima." 1.Kor. 1:18




Siunausta elämääsi ja viikonloppuusi <3



2 kommenttia: