Valvovan toivo

"Jotakin ratkaisevaa on tulossa. Sen todistavat ajanmerkit ja Herran Henki sydämissämme. Odottava morsian näkee idän taivaalla Ylkänsä tulemuksen taivaallisen kajastuksen, mutta sen ohella kämmenenkokoisen siunauksien pilven.
Kumpi näistä saapuu ensin kohdallemme, sen Isä taivaassa yksin tietää. Kenties Jeesus saapuu ensin noutamaan ne, jotka ovat valmiit, ja vasta sen jälkeen tulee suuri ja hirveä heräämisen päivä vaivanajan vaivoissa ja ahdistuksissa.



Mutta Jumalalle kiitos, että herätyksen pilvi voi ehtiä myös ennen Jeesuksen tulemusta. Se herättää uneliaan ja penseän Siionin palavin lampuin odottamaan ylkäänsä, ja suruttoman maailman etsimään kiireesti synneillensä sovitusta Karitsan veressä.
Sitä me odotamme ja moni kammiorukoilija kanssamme.
Jos meidän rukouksiimme on yhdistynyt Kristuksen rakkauden pakottava tuska ja sielujen pelastuksen polttava ikävä,niin totisesti ne saattavat siunauksien pilvet nousemaan kiireesti taivaallemme.
Kenties Herra vielä armahtaa?











Emmehän halua väsyä Herraa odottamaan ja armoa rukoilemaan itsellemme ja muille". Ensio Lehtonen




- - -




- Heräjä valvomaan ja vahvista jäljelle jääneitä, niitä jotka ovat olleet kuolemaisillaan. Ilm. 3: 2

Toivon varmuus

Jälleen kerran Ensio Lehtosta:




" Eräänä kesänä opin maalaiskylässä ymmärtämään, miksi Alitalon isäntä kaivertaa jokaiseen työkaluunsa ja tavaraansa oman puumerkkinsä. Se on hänen leimansa. Olkoon harava vaikka naapurin pellolla, jos siinä on Alitalon isännän leima, hän korjaa sen kotivajaansa. Hänellä on siihen oikeus. Sen todistaa hänen oma leimansa haravan lavassa.










Samalla tavoin Henki leimaa meidät uudestisyntymisessä taivaalliseksi tavaraksi. Silloin me tulemme käytännössäkin Jeesuksen omaisuudeksi. Me kuulumme Hänelle Hänen verensä tähden ja me tahdomme jäädä Hänen hallintaansa ainiaaksi.
Henki painaa meihin Karitsan nimen ja Hänen isänsä nimen. Karitsan nimi on meissä asuva Kristuksen Henki, joka todistaa meidän henkemme kanssa , että olemme Jumalan lapsia. Isän nimi on taas meissä oleva lapseuden henki, joka huutaa "Abba, isä!"




Me olemme vielä naapurin pellolla . Me olemme vieraita ja muukalaisia tässä maailmassa. Mutta meillä on sydämessämme siunattu varmuus, että Herra tuntee omansa niinkuin Alitalon isäntä haravansa, koska meissä on Pyhän Hengen leima, Kristuksen Henki ja lapseuden Henki. Tämä meissä asuva Henki osaa myös puhua. Henki todistaa sydämissämme, että olemme Jumalan lapsia, Kristuksen omaisuutta. Hän oikein huutaa siellä Isän puoleen.





Sydämemme on silloin palava ja riemullinen. Mikä onkaan ihanampaa kuin olla Jeesuksen oma ja Isän lapsi, taivallisella leimalla merkitty aikaa ja iäisyyttä varten.



- - -




- Jumalan vahva perustus pysyy lujana, ja siinä on tämä sinetti: "Herra tuntee omansa". -2.tim. 2:19

Päivän matkan kerrallaan

Hyvää huomenta taas Ensio Lehtosen ja Sessen myötä :)









Helmikuun 8.




"Uusi tie on taas edessämme. Uusi päivä. Ehkäpä sinulle pitkä. Mutta meille kaikille tuntematon. Aurinkoinen tai pilvinen. Tai ehkäpä epävakainen.
Kirkkorukouksessa me rukoilemme suotuisia ilmoja. Aurinkoa tarpeeksi. Myös sadetta ja myrskyä. Yhdessä ne myötävaikuttavat parhaaksemme. Molemmpia tarvitsemme. Muutoin ei synny hedelmää iankaikkiseen elämään.



Toivon sinulle myös psalminlaulajan tavoin tasaista tietä. Hän pyysi sitä Herran ihmeellisen nimen tähden. Ei meillä itsemme tähden ole oikeutta tasaiseen tiehen. Jos Herra valmistaisi tien meille, niinkuin meidän syntimme ansaitsivat, niin se olisi kivistä ja orjantappuraista ylämäkeä.





Mutta sen piikkisen ja raskaan tien on Herra Jeesus itse kulkenut. Hän on sen raivannut omalla kärsimisellään ja kuolemisellaan puhtaiksi pistävistä piikeistä ja terävistä kivistä. Hän ei tee meille tänäkään päivänä meille meidän syntiemme mukaan eikä kosta meille meidän pahain tekojemme mukaan. Taivaan tie on tasainen Jeesuksen ansion tähden, niille jotka Jeesuksessa ovat.

Olkoon meidän tiemme tasainen, ettemme uupuisi kivikkoisen ylämäen orjantappuroihin. Rukoilkaamme sitä". Ensio Lehtonen v.1961.




- - -




- Sinun hyvä Henkesi johdattakoon minua tasaista maata. - ps.143:10




Luin tuon psalmin, se on otsikoitu: Hädässä olevan avuksihuuto. Katumuspsalmi.
Psalmin loppupuolelta olin joskus alleviivannut lauseita ja kirjoittanut väliin omia "tuntojani".

" Opeta minut tekemään sitä , mikä sinulle kelpaa, sillä sinä olet minun Jumalani. Sinun hyvä Henkesi johdattakoon minua tasaista maata. Herra, virvoita minua nimesi tähden, vanhurskaudessasi auta minun sieluni ahdistuksesta. Tuhoa minun viholliseni (pelko, katkeruus ym.) armosi tähden, ja hukuta kaikki (pahat ajatukset), jotka minun sieluani ahdistavat, sillä minä olen Sinun palvelijasi." Suluissa olevat siis minun joskus kirjoittamia omia lisäyksiäni, tunteitani sillä hetkellä. Nuo olivat psalmi 143, jakeet 10-12.




Siunausrikasta päivää sinulle ystäväni!

Pettyneitten toiveiden siunaus

Sana huomiselle (7.2.) päivälle Ensio Lehtosen kirjasta:




"Eräässä Saksan taidegalleriassa on taulu, joka on sijoitettu pitkän käytävän päähän. Kaukaa katsoen se näyttää sekavalta pilvirykelmältä, joka ei mainittavasti viehätä katsojaa. Mutta lähestyessään "Pilvimaisemaa" huomaakin hämmästyksekseen, että sekava pilvimuodostelma onkin koottu pienenpienistä ihanista enkeleistä. Mitä lähemmäksi "Pilvimaisemaa" katsoja tulee, sitä ihastuttavampia ovat kerubien ja serafien suloiset piirteet.












Ehkäpä sinun elämääsi peittää parhaillaan sekava pilvimaisema. Mielesi on alakuloinen kuin harmaa päivä. Kauniit toiveesi ovat rauenneet, jalot ihanteesi särkyneet ja elämäsi on täynnä huolia ja pettymyksiä.
Mitään ei kuitenkaan ole tapahtunut ilman taivaallisen Isän sallimusta. Eivät sinun pilvesi ole tuomion ja rangaistuksen pilviä. Isän siunaus on niihin kätketty.













Yritä nöyrästi taipua taivaallisen Isäsi rakastavan käden alle ja katsele sieltä käsin elämäsi "Pilvimaisemaa". Totisesti sinäkin alat erottaa enkelten kasvoja vaikeuksiesi pilvissä. Ja lopulta olet huomaava, että elämäsi harmaus oli sittenkin enkeleitä täynnä.
Silloin sinä ihastut "Pilvimaisemaasi" ja osaat kiittää taivaallista Isääsi kaikesta.





- - -





- Minä päätän, että tämän nykyisen ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka on ilmestyvä meihin. - Room.8:18

Toivoa ahdistuksissa

Ensio Lehtonen:



"Autoa ajaessamme varsinkin pimeään aikaan näyttää usein siltä, että tie loppuu synkkään metsään tai suorastaan järveen. Mutta juuri oikeaan aikaan se kääntyykin ja taas on avara tie edessämme.
Samalla tavalla me olemme elämässämme kuin seinän edessä. Varsinkin oman itsemme suhteen.
Kävi niin kuin kävi ja sitä sinä nyt suret. Sinusta ei tullutkaan voimakasta voittajaa. Ei tullut hyvää ja rakastettavaa. Etkä tullut viisaaksi ja hyödylliseksi. Vaikka olit sellainen joskus omasta mielestäsi, niin toiset eivät antaneet sinulle mitään arvoa. Kaikessa petyit. Alakuloisena jäit syrjään.
Ja nyt istut kuin seinän edessä ja huokailet."





Ahtaalla oli Paavalikin, kun hän kokemuksistansa kertoo:

"Me olimme kaikin tavoin ahtaalla, mutta emme umpikujassa, neuvottomat, mutta emme toivottomat, vainotut mutta emme hyljätyt, maahankukistetut mutta emme tuomitut."





"On siinä kerrakseen jo ahdistusta, mutta mies ei niistä valittele. Päinvastoin hän ylistelee ahdistuksista, sillä hän tietää, että se johtaa aina avaralle tielle. Ahdistus on Paavalin kokemuksen mukaan kuin suppilo, josta avautuu uusi elämä ja uusi siunaus.
Ilman ahdistusta meidn elämämme hajaantuu sinne tänne. Mutta kun ahdistukset kohtaavat meitä, johdattavat ne meidät määrättyyn pisteeseen, suppilon reikään, jossa me saamme uudelleen johdata auttajan ja armahtajan.
Siunattu ahdistuksen suppilo!



Ylistä sinäkin Herraa, jos olet joutunut monenlaisiin ahdistuksiin."



- - -





- Minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden, sillä kun minä olen heikko, silloin minä olen väkevä. - 2 Kor. 12:10

Toivoa pimeydessä

"Pieni Markku putosi syvään kaivoon, jossa ei onneksi ollut paljon vettä. Poika kauhistui niin, ettei saanut sanaa suustaan eikä osannut huutaa apua.
Markkua alettiin etsiä, ja isä kurksti kaivoonkiin. Kun pikkuinen poika näki isänsä ylhäällä, hän huusi suuressa hädässä:
- Isä, minä olen kuollut!




Se oli kuitenkin suloinen sanoma isän korville. Markku eli, vaikka luuli olevansa kuollut. Isällä oli kyllä keinoja, millä hän saattoi nostaa poikansa ylös syvyydestä.
Tällaisia lapsia mekin olemme. Joskus huomaamme olevamme synnin ja elämän kohtaloiden tähden syvyydessä, josta ei ole mitään pelastumisen mahdollisuutta. Meistä tuntuu, että olemme kuin kuolleet.













Mutta huutakaamme vain suuri hätämme Jeesukselle. Niin kauan kuin me tunnemme ja tunnustamme hätämme ja pimeytemme, meillä on vielä toivoa.
Jeesus ei mitään muuta odotakaan. Kyllä Hänellä on keinoja joilla Hän voi meidätkin nostaa ylös syvyydestä autuuden kalliolle.
Hän odottaa vain meidän avun huutoamme, että Hän voisi meitä auttaa". Ensio Lehtonen.




- - -





- Syvyydestä minä huudan sinua, Herra. Minä odotan Herraa, minun sieluni odottaa, ja minä panen toivoni hänen sanaansa.

- Ps. 130:1,5




Itsekin tunnen olevani nyt syvyydessä, Herra nosta minut kalliolle, joka on minulle liian korkea....niinkuin jossain Raamatussa sanotaan. Vieläkin on epänormaalin kipeä olo, päätä särkee jatkuvasti ja niin väsynyt ja masentunut olo... puhumattakaan maksamattomista laskuista jotka odottavat seuraavaa rahapäivää... Herra, Sinä näet! Sinä yksin voit auttaa!




Herra, Sinä olet toivo pimeydessä!

Elämä ilmestyy...

Tuossa Ensio Lehtosen päivänsana-kirjassa Ristin sana (vuodelta 1961) on joka kuukaudelle aina uusi teema. Tammikuun teema oli usko, alkaneen helmikuun teema on toivo.



2.helmikuuta hän kirjoittaa näin:




Toivoa kylmentyneille



"Kodissamme on villiviiniköynnös, joka pitää meille joka kevät toivoa uhkuvan saarnan. Se puhuu siitä, kuinka elämä ilmestyy jatkuvasti ja joka vuosi uudelleen.
Talven pakkasten jälkeen näyttää suuri villiviini kuolleelta. Kirsikat jo kukkivat etelärinteellä ja omenapuun silmut mehevöityvät, mutta villiviinissä ei ole silmuakaan. Oksatkin tuntuvat olevan harmaita ja hauraita.












Mutta yhtäkki elämä ilmestyy. Jos ei muualta, niin se nousee juuresta. Jonkun viikon kuluttua kotimme eteläinen seinä on vihreän villiviinin peitossa.
Mikä rohkaiseva sanoma tämä onkaan minulle, joka olen joskus toivoton itseni ja Herran Siionin tähden!
Ehkäpä et sinäkään ole saanut nähdä sitä elämän runsautta ja hedelmien ihanuutta, jota odotit. On kuin talven hyytävä kylmyys palelluttaisi kaiken.




Mutta silloin villiviini alkaa saarnata:




- Elämä on juuressa eikä oksissa. Oksat saattavat paleltua. Vuosikin saattaa mennä hukkaan, eikä hedelmää näy. Mutta toivoa ei saa menettää. Elämä on juuressa ja perustuksessa, joka on Jeesus Kristus. Sitä ei mikään voi tuhota. Sieltä kohoavat elämän voimat eikä mikään voi niitä estää. Jos ei elämä pääse tunkeutumaan vanhoihin oksiin, niin se puhkaisee kannon läpi uuden vesan, johon elämä ilmestyy.




Jumala pitää alkamastaan työstä huolen meidän elämässämme. Elämä ilmestyy sittenkin ja aina oikeaan aikaan."





- - -





- Elämä ilmestyi, ja me olemme nähneet sen ja todistamme siitä ja julistamme teille sen iankaikkisen elämän, joka oli Isän tykönä ja ilmestyi meille.
1, Joh. 1:2