Toivoa ahdistuksissa

Ensio Lehtonen:



"Autoa ajaessamme varsinkin pimeään aikaan näyttää usein siltä, että tie loppuu synkkään metsään tai suorastaan järveen. Mutta juuri oikeaan aikaan se kääntyykin ja taas on avara tie edessämme.
Samalla tavalla me olemme elämässämme kuin seinän edessä. Varsinkin oman itsemme suhteen.
Kävi niin kuin kävi ja sitä sinä nyt suret. Sinusta ei tullutkaan voimakasta voittajaa. Ei tullut hyvää ja rakastettavaa. Etkä tullut viisaaksi ja hyödylliseksi. Vaikka olit sellainen joskus omasta mielestäsi, niin toiset eivät antaneet sinulle mitään arvoa. Kaikessa petyit. Alakuloisena jäit syrjään.
Ja nyt istut kuin seinän edessä ja huokailet."





Ahtaalla oli Paavalikin, kun hän kokemuksistansa kertoo:

"Me olimme kaikin tavoin ahtaalla, mutta emme umpikujassa, neuvottomat, mutta emme toivottomat, vainotut mutta emme hyljätyt, maahankukistetut mutta emme tuomitut."





"On siinä kerrakseen jo ahdistusta, mutta mies ei niistä valittele. Päinvastoin hän ylistelee ahdistuksista, sillä hän tietää, että se johtaa aina avaralle tielle. Ahdistus on Paavalin kokemuksen mukaan kuin suppilo, josta avautuu uusi elämä ja uusi siunaus.
Ilman ahdistusta meidn elämämme hajaantuu sinne tänne. Mutta kun ahdistukset kohtaavat meitä, johdattavat ne meidät määrättyyn pisteeseen, suppilon reikään, jossa me saamme uudelleen johdata auttajan ja armahtajan.
Siunattu ahdistuksen suppilo!



Ylistä sinäkin Herraa, jos olet joutunut monenlaisiin ahdistuksiin."



- - -





- Minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden, sillä kun minä olen heikko, silloin minä olen väkevä. - 2 Kor. 12:10