keskiviikko 21. helmikuuta 2018

Rakkauden synnyttämä toivo











Ensio Lehtoselta taas päivän sanaa:




"Isäni laiva tuli aina parin kolmen viikon kuluttua kotiin. Niinä päivinä, kun hänen piti saapua, olin intoa ja odotusta täynnä. Kuinka monesti kiipesinkään ullakon ikkunaan. Siellä luin usein läksynikin. Odotin isän laivaa Urposten niemen takaa.
Mutta kerran keväällä en odottanut. Toivoin, ettei isän laiva olisi koskaan tullut. En ollut ullakolla vaan lymyilin puuliiterin pimeydessä. Pelkäsin. Miksi? Minulla oli nelonen ruotsissa. Siksi en rohjennut odottaa isän tuloa. Häpesin näyttää hänelle huonoa todistustani.



Näin on ollut usein hengellisessä elämässänikin. On ollut aikoja, jolloin olen odottanut Jeesusta. Olen rakastanut Hänen tulemustaan. Olen tahtonut olla puhdas niinkuin Hän on puhdas.
Mutta usein olen myös unohtanut Jeesuksen tulemuksen. Olen puuhaillut kaikessa muussa, mutta Jeesuksen tulemus on unohtunut. Eivät sitä toiset huomaa. En itsekkään aina ole siitä selvillä.




Jeesuksen tulemusta emme voi rakastaa emmekä muillekkaan siitä puhua, jos sydämellämme on joku "nelonen", joku synti, jota emme halua tunnustaa, helmasynti jota rakastamme ja puolustamme.
Mutta rakkaus Jeesukseen korjaa kaiken. Kun me pysymme Hänessä ja Hänen rakkaudessaan , niin rakkauden ja armon voimat vaikuttavat meissä parannusta ja uudistusta. Me haluamme pyyhkiä pois kaikki "neloset" elämästämme Jeesuksen veressä, ja niin saamme taas riemulla odottaa Vapahtajamme pikaista tuloa omiansa noutamaan."



- - -




"Tästedes on minulle talletettuna vanhurskauden seppele, jonka Herra, vanhurskas tuomari, on antava minulle sinä päivänä, eikä ainoastaan minulle, vaan myös kaikille, jotka hänen ilmestymistään rakastavat. - 2.Tim. 4:8




Näin siis Ensio Lehtonen.





" Sillä itse Herra on tuleva alas taivaasta käskyhuudon, ylienkelin äänen ja Jumalan pasunan kuuluessa, ja Kristuksessa kuolleet nousevat ylös ensin, sitten meidät, jotka ovat jääneet tänne, temmataan yhdessä heidän kanssaan pilvissä Herraa vastaan yläilmoihin, ja niin me saamme aina olla Herran kanssa, niin lohduttakaa siis toisianne näillä sanoilla." 1.Tess.4: 16-18 33/38 käännös.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti