Toivoa pimeydessä

"Pieni Markku putosi syvään kaivoon, jossa ei onneksi ollut paljon vettä. Poika kauhistui niin, ettei saanut sanaa suustaan eikä osannut huutaa apua.
Markkua alettiin etsiä, ja isä kurksti kaivoonkiin. Kun pikkuinen poika näki isänsä ylhäällä, hän huusi suuressa hädässä:
- Isä, minä olen kuollut!




Se oli kuitenkin suloinen sanoma isän korville. Markku eli, vaikka luuli olevansa kuollut. Isällä oli kyllä keinoja, millä hän saattoi nostaa poikansa ylös syvyydestä.
Tällaisia lapsia mekin olemme. Joskus huomaamme olevamme synnin ja elämän kohtaloiden tähden syvyydessä, josta ei ole mitään pelastumisen mahdollisuutta. Meistä tuntuu, että olemme kuin kuolleet.













Mutta huutakaamme vain suuri hätämme Jeesukselle. Niin kauan kuin me tunnemme ja tunnustamme hätämme ja pimeytemme, meillä on vielä toivoa.
Jeesus ei mitään muuta odotakaan. Kyllä Hänellä on keinoja joilla Hän voi meidätkin nostaa ylös syvyydestä autuuden kalliolle.
Hän odottaa vain meidän avun huutoamme, että Hän voisi meitä auttaa". Ensio Lehtonen.




- - -





- Syvyydestä minä huudan sinua, Herra. Minä odotan Herraa, minun sieluni odottaa, ja minä panen toivoni hänen sanaansa.

- Ps. 130:1,5




Itsekin tunnen olevani nyt syvyydessä, Herra nosta minut kalliolle, joka on minulle liian korkea....niinkuin jossain Raamatussa sanotaan. Vieläkin on epänormaalin kipeä olo, päätä särkee jatkuvasti ja niin väsynyt ja masentunut olo... puhumattakaan maksamattomista laskuista jotka odottavat seuraavaa rahapäivää... Herra, Sinä näet! Sinä yksin voit auttaa!




Herra, Sinä olet toivo pimeydessä!