perjantai 25. tammikuuta 2019

Toivottomuus...ilman näköaloja...






Pienessä Päivän sanassa oli tänään toinen Raamatunteksti Jeremia 14:1-9






Otsikon nimi Suuri kuivuus



Jotenkin tuo otskko jo puhutteli minua,kun tuntuu, että omassakin elämässä on "suuri kuivuus". Ei enää mitään ilonaihetta, vain päänsärkyä, vatsavaivoja, hermostumista ja alakuloisuutta. Jotain samaa toivottomuutta on elämässäni kuin tuossa sanassa.




"Herran sana, joka tuli Jeremialle suuren kuivuuden aikana: Juuda murehtii, sen portit nääntyvät ja vaipuvat murehtien maahan. Jerusalemista nousee valitushuuto. Sen ylimykset lähettävät nuorukaisensa hakemaan vettä. Nämä tulevat kaivolle, mutta eivät löydä vettä. He palaavat astiat tyhjänä ja peittävät päänsä pettyneinä ja häpeissään. Talonpojat ovat häpeissään ja peittävät päänsä peltomaan tähden, joka halkeilee, kun maa ei ole saanut sadetta. Peura poikii kedolle ja hylkää vasansa, kun ei ole ruohoa. Villiaasit seisovat kukkuloilla ja haukkovat ilmaa kuin sakaalit. Niiden silmät ovat riutuneet, sillä ruohoa ei ole.


Vaikka pahat tekomme todistavat meitä vastaan, tee työsi Herra, nimesi tähden. Me olemme monesti luopuneet sinusta, me olemme tehneet syntiä. Sinä Israelin toivo, pelastaja ahdingon aikana! Miksi sinusta on tullut maassa kuin muukalainen, kuin matkamies, joka poikkeaa vain yöpyäkseen? Miksi sinusta on tullut kuin tyrmistynyt mies , kuin sankari joka ei voi pelastaa? Kuitenkin sinä olet meidän keskellämme Herra, ja meidät on pyhitetty sinun nimellesi - älä jätä meitä!"




Raamattu kansalle-käännös

4 kommenttia:

  1. Tätä on nyt liikkeellä! Kulkutauti toivottomuus, ilottomuus.
    Ehdotan yhtä ilonaihetta: kissat. Pehmeät kissat. Minäkin toivoisin sellaisen. Paras nyt vaan etten hanki sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kissat on kyllä ihania :) Olin illalla srk:ssa rukoiltavana ja muutenkin kun eilen ja tänään on vatsa ollut parempana, niin on vähän helpottanut henkinenin puoli. Toivottavasti sinullakin helpottaa! <3

      Poista
  2. Kiitos, toivon sitä ja uskonkin.
    Yllättäen on tullut hermostumista ja kiukkua melkoisesti. Se ei meinaa mennä kovin helpolla ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus käy niin...mutta Herra on voimallinen auttamaan!

      Poista