perjantai 3. elokuuta 2018

Mikä on totuus?










Ensio Lehtonen kertoo pääsiäisen ajan tapahtumista:





"- Mikä on totuus? kysyi maaherra Pilatus vaivautuneena, kun Israelin vanhimmat yrittivät todistaa, että Jeesus Nasaretilainen oli vääräoppinen kansan villitsijä.
Maaherratar puuttui myös asiaan. Hän oli nähnyt yöllä unta Jeesuksesta ja lähettänyt sanan miehelleen.
- Älä puutu siihen vanhurskaaseen mieheen, sillä minä olen tänä yönä paljon kärsinyt hänen tähtensä.




Maaherra yritti päästä selville totuudesta ja tutki Jeesusta ylipappien läsnäollessa, mutta hän ei havainnut häntä syylliseksi mihinkään, mistä he häntä syyttivät.

- Mitä minun on tehtävä Jeesukselle, jota sanotaan Kristukseksi, kysyi maaherra lopulta tuomarin istuimeltaan.

- Ristiinnaulittakoon! kuului kansan raivoisa huuto.


Maaherra kääntyi jälleen Jeesuksen puoleen. Silloin hänen sisimmästään nousi tämä tuskainen kysymys: Mikä on totuus?



Lopullista ja selventävää vastausta maaherra ei kysymykseensä saanut. Juutalaiset olivat mielestään oikeassa, sillä he pitivät Jeesus Nasaretilaista vääräoppisena. Jeesuksen oppilaat olivat myös oikeassa, sillä juutalaisilla oli opistaan huolimatta väärät teot.


Pilatuksen kysymys ei ollut muodoltaan oikea. Yhtä hedelmätön on aina erilaisten kristillisten näkökantojen keskeinen väittely.
Pilatuksen kysymys ei ollut hengen vaikuttama.



Uskonnollismieinen kysyy aina hänen tavallaan: Mikä on totuus?



Tähän kysymykseen on vain yksi vastaus. Sen on Jeesus itse sanonut: Minä olen totuus. (JOH.14:6 "Minä olen tie,totuus ja elämä, ei kukaan tule Isän tykö, kuin minun kauttani.")




Pilatuksen kysymykseen saadaan tuhansia vastauksia, jotka aiheuttavat taisteluita ja väärinymmärryksiä Jeesuksen ystävienkin keskuudessa.




Totuus ei opinkäsitys vaan elävä persoona. Totuus on Jeesus. Hän kokoaa omat opetuslapsensa niinkuin kana poikasensa siipiensä suojaan. Yksin hänen siipiensä alla me löydämme totuuden puhtaan ilmapiirin ja vankkumattoman pohjan.
Jeesus johdattaa omansa koko totuuteen. Koko totuudessa oleminen merkitsee niin läheistä yhteyttä Vapahtajan kanssa kuin ruumiin osilla on keskenään. Me olemme Jeesuksessa ja Jeesus on meissä. Niin me olemme totuudessa.





- - -





- Kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Joh.16:13

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti