Ensio Lehtonen:
"Lapseni seisoi pöytäni ääressä, tarkkasi työtäni ja kuiskasi tuskin kuuluvasti: - Isä...
- Mitä? Kysyin häneltä ja nostin pääni pientä katsomaan.
Vähäsen hän häkeltyi, mutta sitten kääntyi hymyillen ja vastasi mennessään: - Ei mitään.
Hän oli vain tahtonut sanoa tämän turvallisen sanan: isä.
Isä on totisesti suloinen ja turvallinen sana. Miten hyvä onkaan yhä uudelleen sydämessään kuiskata:
- Abba, Isä! Meidän Isämme!
Olen sanomattomasti iloinnut tästä sanasta kahden sairaan vuoteiden välissä. Toinen on lähes kahdeksankymmenvuotias sokea vanhus, toinen hiljaisuuteen sidottu lupaava nuori ihminen. Rukoushetkissämme on Jumala laskenut sydämillemme kaikki sairaat ja yksinäiset, elämän saatosta sivulle jääneet...
Miten turvallista onkaan luottaa siihen, että Hän on kaikkien Isä, terveitten ja sairaittenkin. Isä, joka rakastaa ja auttaa meitä kaikissa vaiheissamme."
- - -
Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba, Isä!" - Gal.4:6
- - -
Omia kokemuksia: Itse olen kasvanut enimmäkseen ilman isää, kun vanhempani erosivat jo minun ollessa ihan pieni. Isäpuolen sain viisi vuotiaana ja alkuajoilta minulla on mukavia ja turvallisia muistoja, mutta kun hän sai oman tytön, siskopuoleni, niin sen jälkeen minä en tuntenut enää olevani niin tärkeä hänelle... Hän kuoli minun ollessani 12-vuotias, jonka jälkeen olin taas ilman "isää". Niinpä uskoon tultuanikaan, päälle kolmekymppisenä, en osannut uskoa Jumalan rakkauteen ehkä samalla tavalla, kuin jos olisin elänyt rakastavan ja turvallisen isän perheessä. Vasta nyt vanhemmalla iällä ja kohta 28 vuotta uskossa olleena tiedän ja tunnen että "Isä itse rakastaa minua" niinkuin jossain sanotaan.
Hän rakastaa sinuakin, joka tätä luet <3
Minun Jumala/Isä -kuvassani olisi paljon korjaamisen varaa. Vaikka tiedän, että isä rakasti meitä, ei hänen kanssaan ollut aina helppoa. Selvin päin oli mukava, mutta kun oli juovuksissa usein, joutui olemaan varuillaan. En oikein osaa suhtautua Taivaalliseen Isäänkään oikealla tavalla, niin turvallisin mielin, kuin olisi tarkoitus. Vaikuttaa ne elämänkokemukset meihin kumminkin. Ja varmasti omilla lapsillani on aihetta arvostella sitä, miten minä olen heidän kanssaan toiminut. En ole osannut ollla sellainen äiti, kuin olisin halunnut olla.
VastaaPoistaMinun lapseni ovat varmaan myös saaneet väärän isä-käsityksen, kun ex-mieheni myös joi. Enkä itsekkään ole välttämättä osannut oikein toimia aina lastenkaan kanssa..jokainen äitihän varmaan jossain vaiheessa tuntee syyllisyyttä. Siunausta päivääsi ja Herran läheisyyttä <3
Poista