maanantai 5. maaliskuuta 2018

Rakkauden uhri












Ensio Lehtoselta:




"Tampereen piispa esitti kerran Messuhallissa verrattoman kertomuksen rakkauden voimasta.
Isän pojat olivat pienestä pitäen riidelleet keskenään. Isä oli neuvonut heitä sovinnollisuuteen, mutta turhaan. Isä oli antanut heille vitsaa, mutta sekään ei auttanut. Isä oli rukoillut ja lukenut pojille Raamattua, mutta tuloksia ei näkynyt.
Eräänä päivänä isä vei pojat saunakamariin. Hän riisuutui siellä sanaa sanomatta, antoi sitten pojille nahkavyönsä ja sanoi heille: Lyökää nyt, pojat. Minä ansaitsen sen. Olen niin huono isä.

Pojat eivät voineet lyödä eteensä kyyristynyttä rakastavaa isää. Sen sijaan he painuivat polvilleen isänsä viereen. He murtuivat ja uudistuivat. Viha hävisi sydämistä ja rakkaus tulvahti tilalle. Rakkaus sen sai aikaan. Isän uhrautuva rakkaus.

Mutta vielä ihmeellisempi on Jeesuksen rakkaus. Pojat eivät voineet lyödä rakastavaa isäänsä, mutta minä olen lyönyt synneilläni vanhimman Veljeni ristin puuhun. Helmasyntieni piikeillä olen Hänen otsaansa raadellut.

Kaiken tämän olen voinut tehdä, enkä sittenkään ole murtunut täydellisesti suurimman rakkauden edessä. Mutta tahtoisin murtua. Ja tahtoisin elää niin, etten enää Vapahtajani suurta rakkautta löisi ja haavoittaisi.




- - -

- Vaeltakaa rakkaudessa, niinkuin Kristuskin rakasti teitä ja antoi itsensä meidän edestämme lahjaksi ja uhriksi, Jumalalle "suloiseksi tuoksuksi:" Ef. 5:2

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti